Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hetta-Pallas elokuussa 2014

Vuosi sitten elokuussa harjoittelimme serkkuni kanssa yhteisvaellusta Karhunkierroksella ja tälle vuodelle laitoimme panokset isommiksi ja valikoimme vaelluskohteemme pohjoisempaa: Hetta-Pallas http://www.luontoon.fi/hetta-pallas . Valinta oli suht luonteva, sillä Hetta oli meille molemmille tuttu paikka, mutta vaellusreittiä ei kumpainenkaan meistä ollut käppäillyt.

Itse sijaitsin jo valmiiksi lähtökunnassa, kun edellisen viikon kikkailin toisen retkiseurueen kanssa Lätäsenolla, joten serkku ajeli yksinään Itä-Suomesta pohjoiseen sunnuntaina. Vaellukselle oli tarkoitus lähteä maanantaina aamupäivällä. Sää oli edellisviikon ollut äärimmäisen helteinen, mutta nyt ennusteet lupailivat viilenevää ja kosteampaa keliä. Teimme sunnuntaina alustavan suunnitelman yöpaikoista ja päätimme, että yrittäisimme pitää kävelytahdin rauhallisena. Pituudeltaan matka Hetasta Pallakselle on 55 kilometriä eli tuon välin kävelisi jopa yhden yön taktiikalla, mutta me varasimme taipaleeseen kolme yötä. Ajatus oli viettää yksi yö Hietajärvellä, joka toisi noin 10 kilometrin lisälenkin. Lisäksi pohdimme, että miksi kiirehtiä, kun on tänne asti vaivauduttu.

Maanantai: Hetta-Sioskuru

Maanantaina käppäilin majapaikastani Paavontalolle, missä serkkutyttö yöpyi. Säädimme loput varusteet kuntoon ja pähkäilimme vaatetusta, sillä uhkaavaa sadepilveä alkoi muodostua taivaalle. Paavontalon isäntä vei meidät venetaksilla Ounasjärven toiselle puolelle, mistä kävelyreitti virallisesti alkaa. Olimme tilanneet heiltä myös auton kuljetuksen Pallakseen, joten automme odottaisi meitä määränpäässä torstaina ja pääsisimme sillä takaisin Hettaan.

Ensimmäinen taipale ennen Pyhäkerolle nousua oli metsäinen ja välillä tuntui kuin olisimme Pohjois-Karjalan metsissä. Ihmettelimme sienien määrää ja maistelimme sieltä täältä löytyviä mustikoita. Pian saavutimme Pyhäkeron päivätuvan, jossa pidimme kahvitauon ja rupattelimme kahden pariskunnan ja koiran kanssa, joilla oli meidän kanssamme sama matka ja samanlaiset aikatavoitteet. Emme kuitenkaan sen koommin lyöttäytyneet heidän retkikuntaansa vaan pysyimme omissa eväissä.


Nousu Pyhäkerolle oli mukava maistiainen tulevista tunturien ylityksistä. Maisemat olisivat varmasti olleet hienot, mikäli ne olisi sumun läpi nähnyt.

Etenenimme hyvillä mielin ja hyvissä voimissa. vaikka ensimmäisen vaelluspäivän rasitteet kulkivat mukana: rinkan säätö ei ole paras mahdollinen, tavaroita ei löydy heti, vaatteita on päällä joko liikaa tai liian vähän ja jalkoja painaa. Pikkuhiljaa keho tottuu erilaiseen rasitukseen ja asioihin tulee rutiinit. Tässä vaiheessa vaellus onkin yleensä jo ohi.

Saavuimme ensimmäiseen yöpaikkaan eli Sioskurulle hyvissä ajoin. Kävimme tutustumassa hienoon autiotupaan ja sen ympäristöön ja valitsimme teltallemme paikan. Olimme siis ottaneet teltan mukaan, vaikka reitin autiotupatarjonta on vailla vertaa ja niihin olisi majoittumispaikkana voinut luottaa täysin. Tiesimme kuitenkin, että reitti on todella suosittu, joten vaarana olisi joutua nukkumaan autiotuvassa kylki kyljessä toisten kanssa. Ja koska vaellukselle mennään etsimään rauhaa, niin oman rauhan takaa omalla majoitteella.

Ilta oli pitkä ja ehdimme hyvin valmistaa ruokaa ja rupatella ennen kuin oli lupa mennä nukkumaan.

Tiistai: Sioskuru-Hietajärvi

Päivän sääennustus povasi rankkaa sadetta klo 15 alkaen, joten se määritti vaelluspäivän aikatavoitteen: perillä Hietajärvellä pitäisi olla ennen iltapäivää. Ja niinhän me olimme. Se oli hyvä, sillä vettä rupesi satamaan klo 14:50 ja jatkui aina aamuyöhön asti. Oli hyvä olla suojassa.

Hietajärvelle osasimme poiketa suositusten avulla. Kyseessä on pieni kirkasvetinen järvi upeine hiekkarantoineen. Lisäksi rantaan on vastikään rakennettu komea kota, minkä suojissa meidän oli hyvää pitää sadetta ja leiriä.

Ilta eteni hyvin rauhallisissa tunnelmissa, sillä pääasiallinen tehtävä oli pötkötellä. Keksimme paistaa lettuja ja siinä aika kuluikin rattoisasti. Ideoimme illan kähmeessä nukkumismuotoja, sillä teltan pystyttäminen sateessa ei kiinnostanut eikä siinä olisi ollut järjen hiventäkään, sillä kota oli olemassa. Serkku aikoi nukkua kodan penkillä, kun taas minä keksin pystyttää sisäteltan kodan sisään ja nukkua siellä ötököiltä suojissa.


Keskiviikko: Hietajärvi-Nammalakuru

Kun parina päivänä kävelee hieman vähemmän, niin yhtenä päivänä kävelee hieman enemmän. Joten keskiviikkona meillä oli tiedossa noin 25 kilometrin päivämatka ja usean tunturin ylitys. Jes.


Sää näytti aamulla kirkkaammalta, vaikkakin epävakaisuutta oli selvästi ilmassa. Se ei meitä lannistanut vaan reippaasti lähdimme Hietajärveltä takaisin Hetta-Pallas -reitille. Morjenstelimme poroja, joita kohtasimme vähän väliä ja napostelimme maukkaita lakkoja eli hilloja eli suomuuraimia oikoreitiltämme löytyneeltä suolta.


Maisemat olivat vähintäänkin kohtuulliset. Tuntureita näkyi silmien kantamattomiin ja etäisyyksiä oli hyvin hankala arvioida. Muita kanssavaeltajia oli yllättävän vähän. Ilmeisesti elokuun puoliväli ei ole vaeltajien suosiossa. Ihmismäärän vähyys saattoi selittyä myös sillä, että koulut alkoivat tuolla viikolla ja monet retkeilijät saattavat odottaa kunnon ruska- ja itikatonta aikaa.

Hannukuru osoittautui palveluiltaan varsin otolliseksi paikaksi: tarjolla oli muun muassa autiotupa, varaustupa, sauna lammen rannalla ja kota. Meille tämä oli kuitenkin vain taukopaikka ja valmistimme tuvassa mainion lounaan ja kävimme virkistäytymässä lammessa. Kieltämättä hieman kehtuutti lähteä jatkamaan matkaa, mutta kun rinkan nosti selkäänsä, niin menohaluja riitti. Ainakin vähäksi aikaa.

Seuraavaksi pääsimme maistelemaan yllättäen vaihtelevia sääolosuhteita. Pitkin päivää oli ollut sateen uhkaa, mutta nyt kuulimme myös ukkosen jyrähtävän. Etenimme hieman varuillamme, sillä emme halunneet joutua ukkosenjohdattimiksi tunturin päällä. Näimme hyvin konkreettisesti kahden ukkosrintaman etenemisen etelästä pohjoiseen, meidän molemmin puolin. Kuten arvata saattaa, niin tietenkin rintamat kohtasivat ja taivas jyrähteli voimakkaasta. Menojalkaa alkoi vipattamaan ihan uudella tavalla, etenkin kun niskaan alkoi tippua rakeita ja olimme avotunturissa. Tavoitimme suht nopeasti puurajan, mutta etenimme silti rivakkaa tahtia. Keli ei yltynyt pahemmaksi ja me pääsimme Suaskurun kodalle hengähtämään ja napsimaan välipalapatukkaa. Kodassa oli retkeilijäpariskunta, kenen kanssa vaihdoimme kuulumisia ja puhuimme tovin retkeilystä. Vaikka tykkään vaelluksilla olla rauhassa oman retkikunnan kanssa, niin muiden retkeilijäihmisten kohtaamiset ovat kuitenkin mukavia. Kaikista rupattelutuokioista jää jotain mieleen ja oppii.

Nammalakuruun tuntui olevan vielä matkaa ja rapiat kilometri ennen määränpäätä teimme lyhyen stopin Montellin pienelle porokämpälle, jossa oli väkeä kuin teatterissa konsanaan. Enkä vertauskuvani kanssa kovin väärässä ollut, sillä jälkikäteen kävi ilmi, että ryhmä oli Operaatio Paulaharju -teatteriporukkaa, jotka olivat matkalla Hannukuruun. Lisää teatteritouhusta täällä http://www.operaatiopaulaharju.fi/kesa.html.

Pääsimme vihdoin Nammalakurulle, joka oli mielettömän hieno paikka. Väsytti ja teltan pystyttäminen ei kiinnostanut eikä siinä olisi ollut järkeäkään, sillä autiotuvassa oli tilaa vaikka kuinka. Laitoimme hieman kostuneet kenkämme ja varusteemme kuivumaan kuivatushuoneeseen (!) ja valmistimme evästä tuvan suojissa. Keli oli kirkas ja menimme vielä nautiskelemaan hulppeasta näköalasta ulos nuotion ääreen. Ukkonen tuli tervehtimään ja iski näytösluontoisesti muutaman salaman.


Illan hämärtyessä suuntasimme nukkumaan. Tai valvomaan, sillä uni ei meinannut tulla millään.

Torstai: Nammalakuru-Pallas

Oli mukava nousta autiotuvasta huonosti nukutun yön jälkeen, kun pakkaaminen kävi nopeasti ja aamupalan sai valmistaa sukkasiltaan sisätiloissa. Aurinko oli ilmestynyt ilahduttamaan viimeistä vaelluspäivää ja sen vaikutuksen huomasi. Edellispäivän rasitus tuntui kyllä kintuissa, mutta mieli oli kepeä. Toki päätä kevensi myös ajatus illalla odottavasta poronkäristysateriasta ja rantasaunasta.

Viimeisenä päivänä sitä tulee yllättäen kävelleeksi aika reipasta tahtia. Mekään emme turhia jääneet jaarittelemaan vaan tossua lyötiin tossun eteen napakasti. Sen verran maltoimme, että kävimme tekemässä piston Taivaskerolle, mistä avautui viimeiset näkyvät tunturilaaksoon. Rinkat odottivat meitä alhaalla ja oli kummallista nousta tunturin päälle kepein kantamuksin.

Tuntui hyvältä nähdä Pallaksen hotelli, jonka pihassa auto meitä odotti. Serkku kävi etsimässä avaimet, pakkasimme rinkat autoon ja suuntasimme baariin. Luonnollisesti. Minä join perinteisen palautusateriani eli kahvin pullalla ja serkku otti oluen. Hiilihydraatit kohdalleen.

Automatka Hettaan meni joutuisasti ja siellä meitä tosiaan odotti lämmitetty rantasauna ja herkullinen illallinen. Kaupasta noukimme muutamat sihijuomat ja rentouduimme saunassa ja virkistäydyimme Ounasjärvessä. Kyllä tuntui elämä makoisalta.

Perjantaina oli kotiinpaluun aika ja noin 12 tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Joensuuhun.

Arvio reitistä: Hetta-Pallas on maineensa veroinen tunturivaellusreitti, sillä näköalat ovat huikeat ja nousua ja laskua on kiitettävästi. Autiotupaverkosto on ihan omaa luokkaansa ja ymmärrän täysin miten reitti on yksi suosituimmista: retkeily on tehty helpoksi. Reitti on selkeä ja eksymisen vaaraa ei ole. Autiotupiin on helppo majoittua ja valmistaa niissä ruokaa.

Olin tyytyväinen ajankohtavalintaamme, joka tuli osittain pakottaen omien lomien mukaisesti, mutta se osoittautui hyväksi. Pelkäsin ennakkoon suurta ihmismassaa, mutta nyt saimme vaeltaa suht rauhassa. Keli oli hieman oikukas, mutta toi retkeen oman luonteen ja paljon oppia. Mitään vika-arvioita emme onneksi tehneet vaikka ukkoskuuro hieman yllättikin.

Hetta-Pallas on yhden kerran vaellusreitti eli samaan tapaan tuskin tulen sitä vaeltamaan. Talvivaellus voi tulla kysymykseen ja miksei rivakkatahtisempi polkujuoksuvaellus, mutta en usko että perinteisellä vaellustyylillä reitti mitään superelämyksiä toista kertaa antaisi.

Kiitos Anna matkaseurasta, Ellu majapaikasta ja Paavontalon väki kyydeistä ja viimeisen illan hemmottelusta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.