Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ala-Koitajoella

Aikainen kevät laittoi vaelluskengät vipattamaan ja erään huhtikuun lauantain teemana oli lähiseudun retkeilyreitistöön tutustuminen ja arpa osui Ala-Koitajoen retkeilyreitin kohdalle. 16 kilometrin pituinen retkeilyreitti kulkee Pamilonkoskelta Hiiskoskelle ja sen varrella on useita tuli- ja laavupaikkoja. Lisätietoja ja kartta löytyy täältä.


Ala-Koitajoki on viime aikoina ollut tapetilla järviloheen liittyvien suojelutoimenpiteiden kautta. Asiasta on tarkemmin kerrottu täällä. Myös Ilosaarirock-festivaali osallistuu ennallistamistalkoisiin, kun rokin kompensaatiorahat sijoitetaan lohen kutupaikkojen rakentamiseen. Lisätietoja Rokin ympäristötyöstä ja kutusorahankkesta löytyy täältä.


Kahden hengen retkiseurueemme lähti matkaan Hiiskoskelta, minne saavuimme autolla. Kyseessä ei ole rengasreitti, joten järjestimme Pamilokosken päähän itsellemme kuljetuksen takaisin lähtöpisteeseen. Aikainen kevät ei ollut täysin saavuttanut jokaista reitin kohtaa, ja heti alusta pääsimme ajoittain talsimaan nilkkojamme myöten lumessa. Ettei touhu käynyt tylsäksi oli polku paikka paikoin todella jäinen. Olimme käyneet noin kuukautta aiemmin hiihtämässä samaisella reitillä ja silloin menoamme hidasti paikoittainen lumettomuus. Totesimme, että taisimme olla reitin viimeiset hiihtäjät ja ensimmäiset patikoijat, sillä muita ihmisen jälkiä ei liioin näkynyt.

Reitti oli kuitenkin hyvin monipuolinen. Välillä talsimme aivan koskien ja joen vieressä ja ihastelimme majavien kätten jälkiä ja sukelluskoloja. Välillä poikkesimme hakkuuaukealle ja suontapaiselle ja pelästytimme teeriparven muutaman sadan metrin päähän puunlatvoihin istumaan. Parhaimmillaan näimme samaan aikaan 12 teereä istumassa puiden latvoissa. Ensimmäinen erä muuttolintujakin oli löytänyt tiensä Ala-Koitajoelle ja pääsimme seuraamaan muun muassa joutsenparin seikkailua jäiden päällä.

Eteneminen oli yllättävän hidasta, mutta kun välillä intoutuu kiipeämään kivien päälle tai unohtuu tuijottamaan kosken kuohunaa tai lintujen menoa, niin kilometrit eivät taitu nopeasti. Tasaisin väliajoin saavutimme nuotiopaikkoja, jotka olivat poikkeuksetta hyvässä kunnossa ja puitakin löytyi.

Osa reitistä kuuluu Ilomantsin puolelle ja osa taas on Joensuun omistuksessa. Hassua kyllä, mutta eron huomasi reitin kunnossa. Heti kun astuimme kaupungin puolelle, reittimerkinnät paranivat, puut oli raivattu polkujen päältä pois (Ilomantsin puolella sai polun päälle kaatuneen puun joko kiertää, mennä yli tai ali) ja nuotiopaikkojen rakenteet olivat paremmassa kunnossa. Ei kyllä ollut valittamista Ilomantsinkaan puolella, tämä ero oli vain hauska huomio.

Aikaa reitin kävelyyn kului loppujen lopuksi seitsemisen tuntia, mikä on kilometrit ja kantamukset huomioon paljon. Osin hitaus selittyy poikkeavilla polkuolosuhteilla, osin taas tauoilla, osin taas kävelyvauhdilla.

Pamilonkosken päässä oli harvinainen
nähtävyys: kahdeksanhaarainen mänty.







Summa summarum: Ala-Koitajoen reitti oli mukava ja monipuolinen. Aikaa kannattaa varata koko päivä ja eväitä sopivasti. Kiikareilla pystyy bongailemaan tirppoja, majavia ja saukkoja. Huhtikuun puoliväli ei ehkä ole optimaalisin ajankohta, vaan kannattaa antaa himon yltyä ja malttaa odottaa retkeä vähintään toukokuun puolelle.

2 kommenttia:

  1. Hei Kebnekaisu.
    Olisi pieni pyyntö...? Kiinnostaisi kokemuksesi Hannahista, plussat/miinukset, olisiko valintasi nyt jokin muu majoita. On harkinnassa teltan hankinta ja siinä mielessä käyttäjän kokemukset ovat arvokkaita.
    Kiitokset mielenkiintoisista retkijutuista kuvituksineen. Toivottavasti tarinat jatkuu.
    Hyvää kesän jatkoa ja mukavia retkiä eteenpäin.
    Kiittelen ja kumartelen.
    T Köpä

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistäsi! Reissukertomuksia on tarkoitus kirjoittaa heti, kun aika antaa periksi. Muutama juttu on pöytälaatikossa odottamassa jo julkaisua:)

    Telttoja on markkinoilla niin paljon, että vähemmästäkin menee pää sekaisin, jos niitä koittaa löytää itselleen sopivan ja pitkäaikaisen kumppanin. Itse tarkkailin telttaa ostaessani aika paljon hintalappua, sillä merkkiteltoista saa maksaa itseään aika kipeäksi, vaikka arvostelut niissä onkin aina omaa luokkaansa. Itse taisin löytää muutaman positiivisen käyttökokemuksen, kun googlettelin itse aikoinani Hannah-telttaa..

    Teltta on ollut minulla yhden hengen käytössä (Kebnekaisen vaellus), jolloin tilaa oli sisätiloissa riittävästi itseni lisäksi myös vaelluskamoille eli käytännössä nukuin rinkan vieressä, mikä oli kätevää. Viime elokuussa olin viiden päivän vaelluksella serkun kanssa, jolloin sisätilaan ei enää tavarat enää mahtuneet. Teltassa on kyllä molemmin puolin (symmetrinen teltta, sisäänkäynti kahdella puolella) "absidit" eli eteiset, missä tavaroita pystyi säilyttämään. Käytännössä molemmilla oli siis käytössä omat eteiset ja sisäänkäynnit:). Sateensuojaan tavarat siis mahtuu ja ovat käden ulottuvilla, jos yhtäkkiä jotain rinkasta tarvitsee.

    Teltta kestää hyvin sateen ja tuulen, ja menee pakatessa aika pieneen tilaan ja painoakaan ei ole hirvittävästi. Joten kokonaisuus on ihan hyvä. Miinuspuolina mainittakoon, että kun ulkoteltan laittaa paikoilleen, niin telttaan meneminen vaatii aina hieman mönkimistä ja akrobatian taitoja eli ulkoteltan kulkuaukko on aika ahdas ja sen kiinni laittaminen, kun itse on teltan sisäpuolella, on hieman vaivalloista, mutta pienellä kikkailulla onnistuu.

    Minusta tuo on ollut hintalaatu-suhteiltaan kelpo ostos.

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.