Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pikapatikointia Kolilla - Vaarojen maraton

Kenties syksyn odotetuin tapahtuma oli osaltani Vaarojen maraton http://www.vaarojenmaraton.fi/. Vuotta aiemmin osallistuin samaisessa tapahtumassa 15 kilometrin matkalle ja sen tuottamasta hyvästä fiiliksestä jäi viriämään ajatus osallistumisesta kokopitkälle maratonille, joka Vaarojen maratonilla tarkoitti 43 kilometrin matkaa. En päässyt tunteesta eroon kesään mennessä ja kun sain ystäväni houkuteltua mukaan, niin iskimme ilmoittautumiset menemään. Tapahtuma myytiin loppuun muutamassa päivässä.

Vaarojen maraton mukailee Herajärven vaellusreitin polkuja ja korkeuseroja ja hankalaa polkua on paljon. Pitkospuita, kivikkoa, hiekkatietä, ylä- ja alamäkiä on riittämiin. Maratonia on kuvailtu Suomen raskaimmaksi.


Sen ihmeempää aikatavoitetta en itselleni asettanut, mutta varovaisesti laskeskelin, että seitsemän tuntia voisi olla itselleni realistinen loppuaika. Mutta vaikka matkaan menisi pitempään, ei se minua stressannut. Suurin tavoite oli pystyä nauttimaan reitistä ja päästä maaliin suht terveenä.

Harjoittelin maratonia varten epäsäännöllisen säännöllisellä ohjelmalla: pyrin kerran viikossa tekemään pitkän harjoituksen (väh. 2 h) joko juoksemalla, pyöräilemällä tai näiden yhdistelmällä tai talvisaikaan hiihtämällä. Lisäksi tein lyhyempiä juoksutreenejä ja mäkijuoksuharjoituksia ja muutaman pitemmän harjoituksen (4-7 h) touko-syyskuun aikana. Se siitä, sitten asiaan.

Starttimme oli klo 9.20 lauantaiaamuna, joten lähdimme Joensuusta kohti Kolia kellon lyödessä seitsemän. Aikaa piti varata asiaankuuluvien lappusten hakemiseen, fiilistelyyn ja jännittämiseen. Juoksuvermeet oli puettu päälle jo kotona, joten sen ihmeempää varustesäätöä ei tarvinnut enää tehdä.
Parkkipaikan ja kisakeskuksen väli taitettiin tuolihissillä. Toiset viihtyivät, toiset eivät.
Sää oli tuulinen, mutta sateen uhkaa ei ollut havaittavissa. Fiilis oli odottavainen, mutta kieltämättä jännittynyt. Moista suoritusta en ollut koskaan tehnyt, joten olin syöksymässä tuntemattomille vesille. Taktiikkani oli edetä tasaisen rauhallista tahtia ja pitää hyvää fiilistä yllä. Juoksunopeuteni ei ole kummoinen, mutta luotin siihen, että kestävyys riittää pitkälle. Kun vaan etenisin itselleni sopivaa tahtia enkä lähtisi tavoittelemaan liikoja, tulisin pääsemään maaliin.

Tossut lähti liikkeelle lähtölaukauksen jälkeen ja porukka eteni jonomuodostelmassa aina Ikolanahon ohi Peiponpellon parkkipaikalle asti, missä siirryimme jolkottelemaan tietä pitkin ja rykelmä alkoi hajaantua. Etenimme kaverini kanssa samaa matkaa, mutta olimme sopineet että jos toinen haluaa irtautua, niin se on yhteisestä sopimuksesta mahdollista. Kymmenen kilometrin jälkeen alkoi kaverini menohalut olla itseäni kovemmat, joten hän lähti kuin rusakko makuulta ja lähti menemään omaa tahtiaan.

Yllättäen sain juoksennella pitkät pätkät yksikseni: laitoin musiikit korville ja fiilistelin poluilla juoksentelua. Mp3-soittimeeni lataamani biisit yllättivät ja hymyilyttivät jopa itseänikin: mutta tossu lähti nousemaan aivan eri tavalla, kun Eye of the tiger pärähti soimaan. Eikä valittamista ollut myöskään Spice Girlsin tai Bruce Springsteenin tuotannossa. No oli siellä muitakin biisejä. Puolen tunnin välein nappasin energiageelin sisuksiini mielialaa piristämään. Ismasen ennen Kiviniemen juottopistettä pääsin yksityisvenekyydillä vesiylityspisteen ohi ja samalla vaihdoin pikakuulumiset soutuvenettä liikuttavan tuttavani kanssa. Kiviniemessä hörpin vettä, vetäisin muutaman meetvurstiviipaleen ja palasen suklaapatukkaa.

Kiviniemen jälkeen alkoi jo ennakkoon peloteltu Ryläyksen osuus: ensin reitti nousee Kolinvaaran päälle (nousua 85 korkeusmetriä), jonka jälkeen polku vie jälleen alas. Sen jälkeen kulku on nousujohteista aina Ryläyksen päälle, jonka korkeus on 325 metriä. Ja taas tullaan alas.

Edellisen vuoden lyhyemmän matkan kisasta olin oppinut, että ylämäet kannattaa lähtökohtaisesti edetä kävellen ja alamäet sitä vauhtia kuin uskalsi. Tätä taktiikkaa käytin koko matkan ajan. Järkeilin, että kävellen eteneminen on taloudellisempaa ja silloin käyttää eri lihaksia kuin juostessa. Ja kävellen pääsee ylämäet jopa nopeammin kuin juosten. Ainakin meikäläinen, jonka juoksunopeus ei ole huima.

Pääsin kuin pääsinkin Ryläyksen päälle ja palkitsin itseni meetvurstilla ja suklaalla. Sitten miulta loppui vesi. Lähtiessäni olin täyttänyt 2 litran vesipussin täyteen ja Kiviniemen täyttöpisteellä katsoin, että juotavaa on riittämiin seuraavalle vesipisteelle asti. Väärin katsottu. No, en jäänyt murehtimaan asiaa sen koommin. Hätätilanteessa imeskelisin vaikka rahkasammalta.

Olo tuntui edelleen oudon hyvältä. Välillä kintuissa tuntui kramppien oireita, mutta nappasin välittömästi ruususuolaa kitusiin ja krampit hävisivät. Jalat eivät olleet kipeät ja mieli oli poikkeuksellisen virkeä. Minulla oli hyvä fiilis vaikka takana oli jo 30 kilometriä. Ihmettelin sitä itsekin. Muodon vuoksi nappasin yhden buranan.

Nappasin juomareppuuni muutaman desin vettä virtaavasta purosta, millä pärjäsin juottopisteelle. Siitä oli matkaa maaliin kymmenen kilometriä. Tympein osuus, jossa noin 80 % oli käppäilyä hiekkatiellä ja pari pahaa nousua. Matka tuntui etenevän, vaikka välillä kävelinkin. Tarjoilin matkalla eräälle juoksijalle, jonka jalat olivat olleet krampissa jo useamman kilometrin, suolaa ja buranaa ja hetken päästä hän kirmaili kuin metsäkauris. Siitä tuli hyvä mieli.

Loppumatkasta tarinoin erään naisen kanssa, jonka olin tavannut hieman huonommassa hapessa Ryläyksen mäkiosuuksilla. Silloin häntä ei paljon kiinnostanut rupatella, mutta nyt hän oli puheliaammalla tuulella. Syykin selvisi: hän oli ollut aivan tiltissä kilometrit 17-27 ja todella pettynyt omaan etenemiseensä. Tämän jälkeen hän oli vetäissyt lakupötkön ja homma oli alkanut luistamaan paremmin. Huonoa juoksukuntoa ei hänen osaltaan voinut syytellä, takana oli tämän vuoden puolella jo neljä täyspitkää katumaratonia. Vaarojen maraton taitaa olla tosiaan hieman eri juttu kuin katumaraton.

Vaarojen maraton kruunautuu kahden kilometrin nousuun hotelli Kolille. Tirpaisin mäen alaosassa energiageelin nassuun ja aloin tepastelemaan. Eipä se mäki tuntunut loppuvan. Välillä oli muutama tasaisempi kohta, jossa jaksoin ottaa vielä muutamia juoksuaskelia. Enpä olisi uskonut. Kun näin viimeisen mäen yläpään, jossa seisoi kannustusjoukkoja huutamassa, uskalsin todeta homman olevan voiton puolella. Mutkan takaa näkyi maaliviiva ja vielä sain jalkani ottamaan juoksua muistuttavia liikeratoja ja ylitin maaliviivan. Ei tullut itku silmään, mutta ei ollut kaukana. Huikea fiilis!

Matka taitettu, sauna odottaa.
Nopeasti jatkoin matkaani tavaransäilytykseen, mistä hain kamppeeni ja suuntasin saunan lauteille. En voinut lakata hymyilemästä. Löylyttelyn lomassa spekuloin juoksua muiden osallistujien kanssa, oli todella yhteisöllinen ja hieno tunnelma. Peseytymisen jälkeen suuntasin ruokapatojen ääreen, ja vaikka en tuntenut suurta nälkää, koitin työntää napaani materiaalia minkä pystyin. Energia- ja nestehukka oli epäilemättä päällä moisen suorituksen jälkeen. Ystäväni oli ehtinyt maaliin tuntia ennen minua ja nyt molemmat pääsivät kertomaan omaan matkantekoansa suu vaahdossa.

Käteni menivät hauskan turvoksiin.
En voi olla muuta kuin tyytyväinen suoritukseeni. Tein järkevän suorituksen, kun lähdin suunnitelmallisesti etenemään omaa tahtiani ja pystyin pitämään hyvän fiiliksen yllä 38 kilometriin asti. Vasta sitten alkoi tympimään. Energiatankkaus onnistui sekä ennakkoon että matkan aikana ja paikat pysyivät hyvässä kunnossa. Varoituksen merkkiäänenä reitin alkupätkällä eräs nainen taittoi nilkkansa ja suoritus päättyi siihen. Niin olisi voinut helposti käydä itsellekin.

Yksi tavoite on nyt saavutettu, Vaarojen maraton edetty lähdöstä maaliin. Hyvä minä.

Tässä listausta varusteista ja eväistä, jos jotakin kiinnostaa.

Vaatteet ja kengät:
- pitkät juoksutrikoot (ohuet)
- hihaton urheilupaita
- pitkähihainen urheilupaita
- alusvaatteet
- juoksusukat
- buff-huivit kaulassa ja päässä (päähuivin riisuin 4 kilometrin jälkeen)
- juoksutakki ja hanskat, jotka kulki repussa kilometrit 4-43
- Salomonin maastolenkkarit

Muut varusteet:
- Deuterin juoksureppu, jossa 2 litran vesipussi
- avaruuslakana
- kännykkä
- ensiside
- vessapaperia
- mp3-soitin, jossa musiikkia muun muassa artisteilta: Viikate, Nightwish, Bruce Springsteen, Kolmas nainen, Hayseed Dixie, Marko Haavisto ja Poutahaukat, Spice Girls.

Eväät:
- 2 litraa vettä, johon sekoitettu vitamiiniporetabletti ja suolaa
- Squeezy-energiageelejä nautittavaksi puolen tunnin välein
- kaksi suklaapatukkaa, joista söin 1,5
- 10 viipaletta meetvurstia
- ruususuolaa
- buranaa
- siripiri-tabletteja, joihin en koskenut




5 kommenttia:

  1. Hieno suoritus! Minä juoksin 15 km matkan, mahtava reissu oli sekin. Kiitti hyvistä eväsvinkeistä, seuraavan kerran sitten metukkaa taskut pullolleen. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset, olen kovin tyytyväinen itsekin tulokseen! Mutta hieno suoritus on myös sen 15 km:n vetäminen, mie viime vuonna osallistuin siihen. Ensi vuonna siekin sitten maratonmatkalle, se on luonnollinen jatkumo:)

    VastaaPoista
  3. Kömpiminen on kyllä tosi hyvin ylämäkien nousua kuvaava sana. Eräs blogisti kirjoitti hyvin tuosta 15 km reitistä: kun yleensä ylämäkeä seuraa alamäki, Kolilla ylämäkeä seuraa toinen ylämäki. Täytyy harkita tuota koko matkaa, vaatisi aika lailla parempaa kuntoa ja erityisesti kovempaa treeniä. :)

    VastaaPoista
  4. Hei Kaisu, oletko ollut tyytyväinen noihin sun retkiluistimiin?
    Oon hankimmassa just tommosia maastokenkiin laitettavia ja toi malli oli Ylen testissäkin.

    k Paula

    VastaaPoista
  5. Moikka! Pari testiajoa olen luistimilla tehnyt ja olen aiemmin luistellut myös monoihin laitettavilla terillä eli kokemusta on molemmista malleista. Molemmissa malleissa on hyvät puolensa, ehkä näissä kenkiin laitettavissa on enemmän retkifiilistä ja monomalli taas mukailee menonsa puolesta luisteluhiihtoa. Kenkämallissa on se mukavuus, että tauoilla on kivempi kävellä kengät jalassa. Noissa Lundhags-merkkisissä luistimissa on todella hyvä side eli ne saa tukevasti jalkaan. Voin siis suositella.

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.