Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Meloen rajan pinnassa

Joensuun Kauhojien ja Ladun retkikalentereissa seisoi syyskuun toisen viikonlopun kohdalla merkintä Suitsansaaren retkestä, jonka järjestelyistä minä vastasin. Suitsansaari on itselleni läheinen paikka, sillä äitini on sieltä kotoisin ja etenkin lapsuusaikoina vierailimme saaressa useaan otteeseen kesien aikana. Nyt oli mukava esitellä saarta ja sen mielenkiintoista historiaa ja ympäristöä myös muille.

 Suitsansaari sijaitsee Kesälahden, Uukuniemen ja Venäjän rajalla. Saari on noin 8 km pitkä ja kolme kilometriä leveä ja viimeiset vakituiset asukkaat ovat muuttaneet Suitsasta mantereelle 1990-luvun alussa. Suitsan eteläpää sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten Venäjän raja on todellakin lähellä.

Päivä 1: Rajavyöhykkeen hätyyttelyä ja kalliomaalauksia

Arvo Ketolaisen veneveistämön pihassa Kousassa.
Retkelle oli ilmoittautunut 14 henkilöä ja matkasimme Joensuusta kajakkien ja kolmen auton voimalla Keski-Karjalaan. Olin tilannut retkiseurueelle kahvituksen Tasapään kylätalolle, missä pysähdyimme tunnin ajomatkan jälkeen. Kahvitteltuamme siirryimme muutaman kilometrin päähän Arvo Ketolaisen veneveistämölle, jossa meille esiteltiin puuveneiden tekoprosessia. Arvo on puuveneiden tekijä kolmannessa sukupolvessa ja myös lähtöisin Suitsasta.

Retkikunta valmiina lähtöön Kutrossa.
Karavaanimme otti puolen päivän maissa suunnan Kutronlahteen, josta lähdimme melomaan. Yhdessä tekemämme suunnitelman mukaan lähdimme liplattelemaan Suitsansaaren itäpuolelle katselemaan rajavyöhykkeen merkkejä ja Louhisaaresta löytyviä kalliomaalauksia. Itselleni saaren itäpuoli on tuntematonta vesistöä, joten lähialueen tutkiminen oli mielenkiintoista. Mielenkiinnolla myös seurasimme, että saammeko rajavartiolaitoksen veneen liikkeelle, kun kikkailimme aivan vyöhykkeen rajalla kuitenkaan "väärälle puolelle" menemättä. Mikäli olisimme mielineet rajavyöhykkeelle, olisi siitä pitänyt tehdä ilmoitus rajavartiolaitokselle ennakkoon. Nyt pysyimme turvallisesti kotimaan puolella.

Rajavyöhykkeen merkki. Ei saa mennä ohi.

Louhisaaren kalliomaalaukset.

Meloimme upeassa syyssäässä kalliomaalausten äärelle, jonka jälkeen ryhmä käänsi kajakkien kokat kohti Suitsaa. Rantautuimme venevajan yleiseen rantaan ja nostelimme kulkupelit kuivalla maalle. Osa retkikunnasta jäi valmistamaan ruokaa rantaan ja osa lähti tutustumaan toiveestani mummolaani, joka sijaitsi muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä. Vanha talo on ollut tyhjillään 1970-luvun alusta asti, mutta sitä on kaikin keinoin pyritty pitämään jonkinlaisessa kunnossa. Vanhat huonekalut ja esineet kertovat omaa tarinaansa siitä aikakaudesta, kun Suitsassa oli vielä vakituisia asukkaita. Suitsassa aika pysähtyy.

Ilta ja pimeys saapui nopeasti syömisen ja pikaisen marjareissun jälkeen ja ihmiset hakeutuivat yökuntiin: suurin osa asettautui taloon, mutta muutama jäi telttaleiriin rantaan.

Melontakilometrit: noin 20 km
Havainnot: rajavyöhykkeen rajamerkit, kalliomaalaukset

Päivä 2: Sumussa sekoilua

Sunnuntaina retkikunta heräsi seitsemän maissa ja astellessamme rantaan peitti Pyhäjärven näkyvyyden totaalinen sumu. Kuin seinä. Rohkeat melojat lähtivät kuitenkin suunnitelman mukaisesti matkaan ja minä retkenjohtajana sain suunnistusvastuun. Rantoja myöten liplattaen saavutimme pian Suitsan eteläpäätä, josta otin suunnan lounaaseen kohti Vaahterasaarta. Tavoitteemme oli päästä Uukuniemen Papinniemen leirintäalueelle pitämään lounastaukoa.


En ollut varustautunut kompassilla, koska en ollut tullut ajatelleeksi, että sumu voi yllättää, jolloin maisemanavigointi suurilta osin vaikeutuu. Kompasseja löytyi kyllä muiden melojien kajakeista, mutta jostain syystä luotin enemmän itseeni ja back up -henkilöön, joka kertoi varmistaneensa suunnan gps:llä. Olisihan se pitänyt arvata: väärin menee. Puolen tunnin melonnan jälkeen kartta ja näkyvä ranta eivät mökkien määrän osalta kohdanneet ja aloin epäillä suunnistusvirhettä. Epäily osoittautui hetken päästä todeksi ja nolona tajusin vihdoin johdattaneeni porukan harhaan. Olisi pitänyt luottaa ihmisen sijaan kompassiin. Hyvä opetus jälleen kerran.

Porukkaa ei virhe haitannut, sillä retken pääasiallinen tarkoitus oli meloa, joten pari lisäkilometriä ei ollut haitaksi. Sumukin hävisi kuin silmäniskusta ja omat suunnistustaidot palasivat samaa tahtia ja maisema alkoi muistuttaa nenäni edessä olevaa karttaa. Rantauduimme Papinniemeen puolen päivän maissa ja makkaranpaistonpituisen tauon jälkeen hyppäsimme taas paatteihimme ja lähdimme etenemään Sarvisaaren länsipuolta kohti Piikkeensalmea. Siitä ei olisi kuin lyhyt pyrähdys autoille.

Piikkeen silta.
Auringonpaiste lämmitti melojien menoa kuin kesäkuussa, kun rantautumme Kutronlahteen puoli kolmen maissa. Pakkasimme kajakit kärryyn ja Pivangalla pidetyn kahvitauon jälkeen retkikunta lähti kohti Joensuuta. Hyvä retki.

Melotut kilometrit: 25 km
Havainnot: sumu





2 kommenttia:

  1. Loistavaa, että olet tallettanut seikkailusi blogimuotoon. Jään mielenkiinnolla seuraamaan päivityksiäsi.

    Suvi

    VastaaPoista
  2. Suitsan melontaretki oli todella hieno kokemus. Sunnuntaiaamun sumu teki siitä hyvin erikoisen koska lähisaariakaan ei juuri näkynyt. Loistavaa oli se syksyn poikkeuksellinen lämpö. Kiitos Kaisulle ja kaikille retkikunnassa olleille,

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.