Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Melontaretken täydellinen draaman kaari

Kokemuksen odotus

Järjestin maanantai-iltana virkistäytymisillan eräälle Ilosaarirockin työryhmälle, jonka koordinaattorina toimin. Illan ohjelmana oli melontaan tutustuminen ja pieni melontaretki evästaukoineen Pyhäselällä. Minä toimin ohjaajana. Sää oli ollut pari edellistä päivää oikullinen ja myös maanantaina oli taivaalta tullut vettä ja auringon paistetta vuorotellen. Illan kähmeessä ilma näytti kuitenkin suosivan, joten suunnitelmia ei tarvinnut perua. Kohta joku saattaa todeta, että olisi kannattanut.

Kokemuksen alkupiste

Tutustumismelontaan kuuluu, että ensin käydään läpi melonnan perusteet kuivalla maalla: esitellään kalustoa, varusteita, kajakkiin menoa ja poistumista, melan käyttöä ja turvallisuusasioita. Sitten siirrytään testaamaan teoriaa käytännössä.

Jännitteen voimistuminen

Pyhäselän vastarannalla oli synkkiä pilviä, mutta ne eivät näyttäneet liikkuvan suuntaamme, joten lähdimme reippaasti etenemään Hasanniemestä kohti Kuhasaloa. Hetken edettyämme salama näytti iskevän kaukana ja pian kuului jyrähdys. Tämä ei rohkeaa ryhmäämme pelottanut vaan jatkoimme sinnikkäästi matkaa. Meno oli leppoisaa, kevyt tuuli muodosti laineita. Ukkoskuuro oli siis monen kilometrin päässä eikä ollut meille vaaraksi. Etenenimme varmuuden vuoksi rantoja myöten mahdollisen sään muuttumisen takia. Pyhäselkä on laaja ja oikullinen ja tilanne voi muuttua hetkessä.
Tuuli yltyy.

Huippukohta

Niin muuttuikin.

Olimme juuri kääntyneet takaisin päin evästauko mielessä, kun tuuli yltyi. Matkaa taukopaikalle oli puolisen kilometriä ja aallokko siivitti menoamme vauhdikkaasti. Ilmassa oli surffauksen meininkiä, kun kajakit keinuivat puolimetrisen, jopa metrisen aallon päällä. Seurasin ryhmäläisiä ja kaikki pärjäsivät hienosti kielet keskellä suuta. Huutelin tsemppaushuutoja, samalla tsemppasin myös itseäni. Oli jännää.

Ranta tuli pian vastaan ja hyppäsin kajakista pihalle vastaanottamaan muita. Aallot löivät rantaan rajusti ja ajatukseni oli mennä pysäyttämään paattien vauhdit, etteivät ne iskeydy rantakallioon. Lasikuituinen potski ei pidä kivistä. Ja toki kyydissä istui ihmisiä, en tohtinut heillekään käyvän pahasti. Tarvitsin heitä vielä jatkossakin. Totuus oli, että olimme haaksirikkoutuneet.

Innostuspäissäni riensin paljasjaloin erään ryhmäläisen kajakkiin kiinni ja samalla tunsin, että astuin terävään kiveen. Hetken keräilin itseäni ja ymmärsin, että pisto oli kiveksi liian tiukka. Nostin kintun ylös ja työnsin käden veteen: rikottu kaljapullo. Jes.

Tarkistin, että kaikki melomaan lähteneet olivat päässet maihin ja samalla tarkistin, miltä jalkapohjassa näytti. Kyllä ei näyttänyt hyvältä. Veri valui noronaan ja iho oli repaleinen. Onni onnettomuudessa ensiapulaukku oli mukana ja kaksi ensiaputaitoista herrasmiestä pisti jalkani pakettiin. Olin urani huipulla melontaohjaajana.

Tasaantumisvaihe
Karhu hyökkäsi ohjaajan kimppuun.

Pitkään emme onnettomuuttani jääneet suremaan vaan lähdimme etsimään sopivaa eväspaikkaa ja pohtimaan milloin pääsisimme jatkamaan matkaa. Vettä kävi satamaan, mutta ei se tuntunut väkeä enää haittaavan. Ruokaa napostellessa myös mielialat paranivat ja hetken päästä jo naureskelimme absurdille tilanteelle. Kaikki olivat hyvin virkeitä eli ilta oli siihen mennessä ajanut asiansa. Olisi se ehkä käynyt helpomminkin.

Seurasimme sään kehittymistä ja pilvet näyttivät väistyvän. Hetken päästä ilmestyi sateenkaari, jonka pää osui juuri siihen niemekkeeseen, missä olimme. Muutaman euron se sateenkaarilavastus maksoi, mutta kyllä kannatti. Meni ihan täydestä ryhmäläisille.

Noin puolen tunnin odottelun jälkeen aallokko näytti rauhoittuvan ja työnsimme kajakit yksi kerrallaan vesille.

Kokemuksen loppupiste

Loppumetrit Kalmonkatiskan kodan niemekkeestä Hasanniemeen olivat kuin elokuvan loppukohtauksesta. Aurinko paistoi, myrskystä ei ollut tietoakaan, kevyt laineenliplatus siivitti menoa. Ihmiset olivat onnellisia.

Oma kokemukseni loppupiste sijaitsi Tikkarinteen ensiavussa, minne menin melonnan jälkeen näyttämään koipeani. Ystävällinen lääkäri ompeli jalkapohjaan kolme tikkiä ja laittoi melontakieltoa viikon verran.


Tämä oli opettavainen kokemus.




Draaman kaari: http://matkailu.luc.fi/Tuotekehitys/Tyokaluja_/Tuotteistamiseen/Palvelusta_elamykseksi/Draaman_kaari.iw3


2 kommenttia:

  1. Oli se vaan hyvä, että olimme rauhallisesti tilanteisiin suhtautuvan oppaan armoilla, muuten olisi Pyhäselkä saattanut viedä muutakin kuin verinäytteen.

    VastaaPoista
  2. Onneksi oppaan ryhmä oli rauhallinen, niin pärjättiin yhdessä tuumin erinomaisen hyvin.

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.