Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Helsingin katuja tallaamassa puolimaratonin verran

Ilmoitin itseni joulukuussa Helsinki city runille kinkunsyöntiövereiden tuoman tuntemusten seurauksena. Halusin, että orastaneelle juoksuharrastukselleni olisi keväällä selkeä tavoite, mitä varten tossua lenkkipoluilla tulisi nosteltua aikaisempaa enemmän. Sain houkuteltua pari ystävääni mukaan ja hetkessä olimme varanneet retkiseurueelle myös majoitukset ja junamatkat. Enää tarvitsi treenata itsensä puolimaratonkuntoon.

Olin juossut puolimaratonin syksyllä 2011 ja Vaarojen maratonin 15 kilometrin kilpailun syksyllä 2012, joten tiesin jaksavani juosta matkan. Pyrkimyksenä harjoittelussa oli saada kasvatettua juoksuvauhtia ja päästä sille kuntotasolle, että juoksusta voisi jopa nauttia. Edellinen puolimaraton oli kärsimystä lähdöstä maaliin.

Virallista treeniohjelmaa minulla ei ollut, sillä niin tosissaan en kuitenkaan hommassa ollut mukana. Kerran viikossa pyrin tekemään parin tunnin lenkin joko hiihtämällä ja hölkkäämällä, hitaalla vauhdilla. Lisäksi koitin mahduttaa viikkoon pari kuntosalitreeniä ja vauhdikkaamman, mutta lyhyen juoksulenkin. Lisäksi silloin tällöin kävin tekemässä vauhtileikittelyä, jolloin juoksin tunnin verran erivauhtisia ja -pituisia osuuksia. Olivat ihan hirveitä.

HCR järjestettiin nimensä mukaisesti Isolla Kirkolla toukokuun 4. päivä. Lähdimme kisajoukkueemme kanssa matkaan Joensuusta perjantaina ja kaupassa käynnin jälkeen asettauduimme taloksi majapaikkaamme Omenahotelliin. Kävin toisen toverin kanssa tekemässä 15 minuutin verryttelylenkin illan kähmeessä, sen jälkeen keskityimme syömiseen ja lepäämiseen.

Juoksijoiden eväspöytä.
Keittiö.
Omppuhotellissa kiitän: edullisuutta ja kätevyyttä, omien ruokien valmistusmahdollisuutta. Moitin: ilmastoinnin toimimattomuudesta johtuvaa trooppista ilmastoa.

Iloinen kisajoukko ennen juoksua.
Lauantaiaamupäivä kului lepäillessä ja odotellessa, sillä kisastartti oli vasta klo 15 jälkeen. Olimme onneksemme saaneet kisavarusteet (numerolaput, chipit, t-paidat) jo edellisenä päivänä, joten niiden hakemiseen ei tarvinnut varata aikaa vaan saisimme talsia suoraan lähtöviivalle.
Olin ilmoittautunut kahden tunnin aikatavoiteryhmään, jonka startti oli 15.20. Realistinen tavoite minulle oli 2.15, se minun oli myönnettävä itselleni jo alkukeväästä. 

Juoksijoita oli älyttömän paljon, yhteensä noin 17 500. Joensuun maratonilla tallaili samana päivänä 850 juoksijaa. Meininki oli kieltämättä hyvä. Ei jännittänyt. Aurinko paistoi, oli lämmintä.

En ollut laatinut erityistä taktiikkaa, mutta itselleni sopii parhaiten tasainen vauhti. Eli pyrkimyksenä päästä suht samalla vauhdilla lähdöstä maaliin. Minun on vaikea kirittää vauhtia, mutta myöskään vauhti ei helpolla alene. Noin 18 kilometriin asti pääsin tasaisella vauhdilla, sen jälkeen meno rupesi aaltoilemaan eli välillä kiritin ja välillä löntystelin.

Yksin ei tarvinnut juosta missään vaiheessa ja joidenkin juoksijoiden kanssa leikittiin kissaa ja hiirtä. Välillä meikäläinen paineli ohi, mutta hetken päästä toinen sai energiapiikin ja jouduin taas katselemaan tuttua selkää.

Puolivälin saavutin aikaan 1.08 ja vaikeimmat hetket iskivät kolme kilometriä ennen maalia. Ajatukset harhaili laidasta laitaan ja mielialan vaihtelut näkyivät heti vauhdissa. Mitä iloisempi tsemppi on päällä, sitä vauhdikkaammin jalka nousee. Ihmismieli ja -keho on jännä yhtälö.
Iloinen kisajoukko juoksun jälkeen.






Kun näin olympiastadionin, niin aloin uskoa maalin olevan lähellä. Vielä piti kiertää koko rakennus ja nousta yksi ylämäki ennen kuin pääsi laskettelemaan stadionin juoksuradalle ja maaliin. Otin viimeiselle parille sadalle metrille spurtin ja ohitin viime metreillä viitisen juoksijaa. Kellotin omalla sykemittarillani juoksuajaksi 2.14.59. Meinasi tulla itku. Ilosta.

Jatkoin matkaa mitalinjakoon ja chipin poistopisteelle, jonka jälkeen kävin hakemassa nestettä ja jatkoin toiselle huoltopisteelle, josta sai banaania, rahkaa, leipää ja muita tuotteita. Tapasin kisatoverini kohtaamispaikassa ja kehuimme toisiamme kilpaa. Jokainen saavutti tavoitteensa.

Lönköttelimme raskain askelin majapaikkaan, peseydyimme, tarkistimme viralliset ajat ja laittautumisen jälkeen lähdimme syömään kaupungille. Navat täyteen ravintoa, seurana kylmää juomaa. Kyllä oli hienoa.

Mainio reissu, hienosti järjestetty tapahtuma. Kiitokset kanssajuoksijoille, huoltojoukolle ja reissukavereille!

Loppuaika: 2.14.25, sijoitus naisten sarjassa 1793. Puoli tuntia parannusta edelliseen.



2 kommenttia:

  1. City run oli hienoa seurattavaa. Seuraaminen oli mielenkiintoista, aivan kuin itse olisi juoksemassa, mutta te juoksijat olette varmaan eri mieltä. Valtava ihmisvirta joka puolella toi suurta urheulujuhlan tuntua. Lähtöfiilistelyjen jälkeen emme teitä juoksijoita juuri nähneet niin nopeita olitte. Yleisillä kulkuneuvoilla oli hauska liikkua eri pisteissä seuraamassa juoksua. Maaliin emme ehtineet kanssanne, mutta oli hauska nähdä iloiset ja rennot voittajailmeet juoksun jälkeen. ONNEA MAHTAVASTA SUORITUKSESTA. Intoa taas uusiin haasteisiin.
    T. Inkeri

    VastaaPoista
  2. Urheilujuhlan tunnelma syntyi sekä juoksijoiden että reitin varrella olleen yleisön toimesta. Kiitos mahtavalle huoltotiimille ja tsemppareille, teistä oli suurempi apu kuin ehkä itse uskottekaan:). Sitten tosiaan seuraavia haasteita kohti!

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.