Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vanhojen muistelua: eräopaskoulutus

Haku Niittylahden opiston eräopaskoulutukseen on jälleen alkanut ja se kirvoitti mieleen omia muistoja kyseiseen välivuoteen liittyen. Kouluttauduin eräoppaaksi lukuvuonna 2009-2010 ja vuosi on edelleen elämäni parhaista. Koulutus sisälsi huikeita reissuja, selviytymistaisteluja, uusien taitojen opettelua ja uskomattoman hienoja kurssikavereita ja kouluttajia. On masentavaa ajatella tilanne, etten olisi tutustunut kaikkiin niihin ihmisiin tai päässyt kokemaan heidän kanssaan mahtavia seikkailuja.

Seikkailija lähdössä kiipeämään persaus edellä puuhun.
Hain koulutukseen nopean päähänpiston seurauksena. Olin ajatellut asiaa useaan otteeseen ammattikorkeakoulun aikana, että jossain vaiheessa haluan käydä luontoalan koulutuksen ns. täydennyskoulutuksena tapahtumatuotannon alalle. Se vaihe ilmaantui lopulta yllättäen muutama kuukausi kulttuurituottajaksi valmistumisen jälkeen, kun piti tehdä konkreettisia siirtoja ja valintoja. Pääsin sisään jatkohaussa, jonka pääsykokeet järjestettiin heinäkuun lopussa. Koulutus alkoi neljän päivän päästä.

Eräopasvuodesta voisi kirjoittaa tarinaa keskipaksun romaanin verran, mutta minä tiivistän ajatukseni viiteen huippukohtaan. Ne, ketkä haluaa tietää enemmän, ohjaan hakemaan koulutukseen.

1. Talvivaellus Vätsärissä

Ensimmäinen yö: -32 astetta pakkasta ja yöpyminen teltassa. Oli kylmä. Opetti sietämään kylmää, mutta ei nukkumaan, kun kylmää. Seuraavien öiden lumikammimajoitus base campissa oli luksusta. Rakensimme majoitusryhmämme kanssa seuraavien päivien aikana kammin lisäksi muun muassa pihaterassin nojatuoleineen ja grillipaikan. Kevätauringossa kelpasi löhöillä porontaljoilla peitetyillä nojatuoleilla.















Muuten talvivaellus sisälsi pilkkimistä (en muuten saanut kalan kalaa), hiihtämistä, tulistelua, syömistä ja oleskelua. Retken huipennus oli viimeisen base camp -illan saunominen kurssikavereiden tekemässä saunassa ja pulahtaminen paljuun, jonka vesi oli lähes miinusasteista.

2. Syysvaellus Kaitumiin

Ensimmäinen vaellukseni ikinä. Ei ollut tietoa pakkaamisesta, varusteista, ruoasta tai mistään muustakaan teoriaopetusta lukuunottamatta. Rinkan ostin hintalapun perusteella, makuupussi oli lainassa kurssikaverilta. Ja menoksi vaan. Perse edellä puuhun -sanonta tuli tutuksi kurssin aikana.

Ensimmäinen ilta: lämpömittari painuu pakkasen puolelle, kylmää. Menimme tutustumaan majoitusporukkani kanssa läheisiin pusikoihin ihmisen luonnollisten syiden takia ja siinä kyykistellessäni katsoin ylös. Taivaalla näkyi linnunrata ja kirkkaimmat tähdet mitä olin ikinä nähnyt. Hetken päästä tuijottelimme niskat kipeinä ylös ja vuoron perään totesimme, että tämä on uskomatonta. Kuin tilauksesta revontulet aloittivat oman tanssinsa ja äimänkäkeys laajeni.

Muuten syysvaellus sisälsi kalastamista (en kalastanut), patikointia, ihmettelyä, syömistä ja oleskelua. Tämän reissun vaellusruoista voisi jossain vaiheessa kirjoittaa oman merkinnän opetuksella "ei näin". Yhdessä Kebnekaisen ennakkovalmistelumerkinnöissä teen pienen viittauksen tämän reissun epäonnistuneisiin kokeiluihin.

3. Turvallisuusjohtaminen-metsäjotos

Koulutus sisälsi paljon turvallisuuteen liittyvää kurssitusta. Perinteisen SPR:n ensiapukoulutuksen lisäksi pääsimme osallistumaan jenkkiläiseen Wafa-ensiapukoulutukseen, joka järjestettiin Nurmeksessa. Vietimme syksyn 09 aikana äärimmäisen paljon aikaa metsässä ja myös ensiapukoulutukset oli kalenterissa merkitty syksyyn. Joten oli luonnollista, että syyskauden viimeinen metsäkeikka nivoi tämän kaiken yhteen.

Valitettavasti tästä kurssista en halua kertoa sen enempää, sillä sen sisältö oli meille yllätys ja näin toivon sen olevan myös tuleville eräopasopiskelijoille. Jos tätä ylipäätään kukaan sattuisi lukemaan. Lyhyesti voin vihjata, että viikko oli yllätyksellinen, haastava ja koskaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja sen, että koko viikon satoi räntää.


4. Vesipelastautuminen

Hypotermiauinti ja yö pelastuslautalla. Ei lisättävää.

Harjoittelua uimahallissa.
5. Harjoittelu Äkäslompolossa

Kalenteriin oli merkitty vuodenvaihteeseen työharjoittelujakso, joka oli vapaaehtoinen ja täten kestokin oli suht vapaasti jokaisen itsensä määritettävissä. Minua oli jo ennen koulutustakin kiinnostanut nähdä Lapin kausioppaan toimenkuvaa, joten suuntasin työssäoppimaan Äkäslompoloon.

Työssäoppimiskokemus oli itselleni erittäin hyödyllinen. Hyppääminen eri maisemiin, uusien ihmisten ja asioiden pariin oli virkistävää ja pääsin näkemään ja kokemaan millaista kausioppaan työ on. Pidin työstä paljon, mutta totesin myös ettei kausioppaana toimiminen ole meikäläisen juttu. Kelkalla rällääminen on raskasta ja puuduttavaa ja ei täytä omaa näkemystäni luontomatkailusta.

Äkäslompolo oli kiva, työkaverit oli kivoja.

Erityismaininta: Kurssikaverit

Hienoa on se, että jokin asia voi koota yhteen täysin erilaisen porukan. Kun kiinnostuksen kohde on kaikilla sama, ei ole väliä iällä, sukupuolella, koulutuksella tai aikaisemmalla työllä. Olen kokenut tämän saman ilmiön festivaalituotannossa, jossa tekijäporukkaan kuuluu väkeä laidasta laitaan. Se on rikkautta.

Kun porukka on hyvä ja tiivis, on siinä myös voimavaraa. Toisten taidot täydentävät toisia, nuoret oppivat vanhoilta ja vanhat nuorilta. Autetaan toisia ja luotetaan toisiin. Kymmenessä kuukaudessa ehtii kokea kaikenlaista. Ja ne muistot kantavat pitkään. Julkinen kiitos selo 09-10.

Listaa olisi tosiaan voinut jatkaa vaikka miten pitkäksi, sillä edellä mainittujen lisäksi koulutus sisälsi: melontaohjaajan ja köysitoiminnanohjaajan koulutuksen, kumilauttakippari- ja  vuokraveneenkuljettajakurssit, luonnontuntemusta, yrittäjyyttä ja perusopintoja. Niistä olisi myös monta tarinaa kerrottavana. Mutta ei makeaa mahan täydeltä.



Mene itse kokemaan, koulutus on lyhyt. Se kestää kaksi viikkoa: syksyn ja kevään.

http://www.pkky.fi/Resource.phx/pkky/amo/niittylahti/seikkailu.htx




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.