Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lumikenkäilemässä

Lumikenkäily on etenemismuoto, jota tulee harrastettua muutaman kerran talveen. En omista omia lumikenkiä ja miellän niiden käytön enemmänkin maaseutuharrasteeksi, joten sen tautta lumikenkäkävely ei kuulu aktiivisimpiin liikuntamuotoihin kaikesta lystikkyydestä ja hien irrottavuudesta huolimatta. Tämän talven tili tuli kuitenkin avattua viikonloppuna vanhempieni luona, mistä löytyy sekä tarvittavat välineet että infra: peltoa, metsää ja lunta.

Lumikenkäsafarilla oppaana talvella 2010.
Olosuhteet olivat tosiaan oivalliset, kun lähdimme veljen kanssa tarpomaan umpihankeen. Lunta oli ripotellut senttitolkulla ja jalkoja sai nostella huolella ylös puuterimaisesta hangesta. Itse varustauduin kenkien lisäksi sauvoilla, veljelle niitä ei valitettavasti riittänyt. Klassisesti olimme sopineet kiertävämme vain läheisen pellon, mutta pellon päässä into korvasi älyn ja päätimme tehdä vanhastaan tutun "Mulonsuon lenkin". Lenkki etenisi pellolta metsään, jossa kulkisimme sähkölinjojen mukaisesti läheiselle metsätielle, jota seuraten löytäisimme takaisin lähtöpisteeseen. Tätä reittiä oli kuljettu pienestä pitäen talvella ja kesällä. Nyt seuranamme oli pimeys, mutta se ei menoa haitannut. Vielä.

Oli mahtavaa kulkea upottavassa hangessa. Etenkin ylitettävien ojien kohdalla tuntui, että jalat katoavat lumeen täysin. Sieltä piti ähkien ja puhkien vääntää itsensä ylös. Kyllä oli hiki. Pienen hetken jälkeen olimme ohittaneet sähkölinjabaanan ja sen jälkeen piti löytää metsätie. Kuten todettua, niin pätkä oli kuljettu elämiemme aikana useaan otteeseen, mutta nyt tietä ei näkynyt. Eikä näkynyt sitä metsääkään, joka oli aikaisemmin tietä reunustanut.

Muistin siinä hetkessä, että viime kesänä alueella oli tehty hakkuut ja sen takia maisema näytti lapsuusmuistoihin peilattuna erilaiselta. Mitä nyt ylipäätään pimeässä näkyi. Sihristelin silmilläni ja olin näkevinäni kohdan, missä edellissyksynä olin etsinyt tatteja. Lähdimme tattipaikkaa kohti, mutta maisema ei muuttunut yhtään tutummaksi. Tattejakaan ei löytynyt.

Hetken aikaa pohdimme, että päätyisimmekö tuurilla oikealle tielle jos jatkaisimme mataa vai kääntyisimmekö suosiolla takaisin. Koska kyseessä olimme me, niin onnenkantamoiseen ei tointanut varata kohtaloa. Onneksi oli talvi ja hanki paljasti jäljemme ja niitä seuraten pääsisimme "pihaan". Tuskin tosin kesällä olisimme lumikenkäilemässä olleetkaan.

Paluumatkalla pohdin ääreen, että juuri tällä tavalla ihmiset eksyvät vaikka mitään hätää ei meillä ollutkaan missään vaiheessa. Suurin hätä tuli, kun yksi lumikenkä meni viime metreillä rikki. Toki hieman värittäen kerroimme tarinaa vanhemmille. Siihen tarinaan sisältyi muun muassa susien ja karhujen kanssa taistelua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.