Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Päivä 6: Nokka kohti itää


Vaelluksella rutiinit löytävät nopeasti sijansa. Työnjärjestys eri toiminnoille kuten leirin rakentamiselle ja purulle muodostuu helposti jo toisena retkipäivänä, mutta myös aamutoimet tuppaavat toistumaan samankaltaisina joka päivä: ylös, ulos, puskaan, makuupussi ja teltta tuulettumaan, aamupala, teltan purku, tavaroiden pakkaus, vaatteiden vaihto, puskaan vol.2, rinkan pakkaus. Ja sitten odottelua.

Heräsin häpeilemättä joka aamu viimeisenä, mutta silti joka aamu istuin tyytyväisenä valmiiksi pakatun rinkan päällä, kun leirikunnan muu jäsenistö vielä keräili romppeitaan ympäri leiriä. Sama virsi, vaikka he olisivat heränneet kahta tuntia aiemmin. Sama virsi myös kuudentena aamuna.

Päivästä näytti tulevan epävakainen ja ilmeisesti osittain siitä syystä retkikuntamme oli aamun ensikilometreillä kovinkin mietteliäs. Pilvet olivat alhaalla ja maisemaa ei juuri näkynyt, kosteus ja kylmyys tuntuivat luissa ja ytimissä. Mielissämme saattoi painaa ajatus siitä, että kun jätimme taaksemme mainion leiripaikkamme, aloitimme samalla paluumatkan kohti itää.

Päivän reittimme kulki koskien ja järvien mukaisesti ja alkutaipaleelle sattui vaativahko kosken ylitys. Ylitimme vaelluksemme aikana monia koskia ja joka kerta se jännitti yhtä paljon. Tiesi kastuvansa, jos horjahtaa tai jalka lipeää kiveltä. Se oli myös mahdollista ja todennäköistä joka kerta.
Virtaavaa vettä ei pidä missään olosuhteissa aliarvioida, sillä pieneltäkin näyttävä virtaus voi olla hyvinkin voimakas ja uhkarohkeille kohtalokas. Jokainen koski pitää arvioida erikseen ja löytää sieltä turvallinen ylityspaikka. Ylityksen voi suorittaa joko kahlaamalla tai sopivassa kohdassa hyppimällä kiveltä toiselle. Rinkan lantio- ja rintaremmien tulee olla auki, jotta kantamus on hätätilanteessa helppo irrottaa selästä.

Päivän reitti oli helppokulkuista.
Vesiesteen jälkeen retkimieli kohosi, sää näytti selkenevän ja kavereita riitti. Vaellusporukkaamme nimittäin kuului lisäksemme noin 2 miljoonaa itikkaa, jotka tuntuivat nauttivan seurastamme. Valitettavasti muutamat näistä ärhäkimmistä faneista jouduttiin lopettamaan. Ei tuntunut missään.

Käppäilimme innokkaasti ja maisema näytti jälleen huikealta: päättymätön joki virtasi kahden tunturijonon välissä ja auringonsäteet alkoivat tunkeutua väkisin pilvien takaa. Kyllä kelpasi vaeltajan tallustaa.

Sitten tuli lempipuuhani aika: lounastauko. Hetkeä aiemmin olivat edellispäivänä saalistetut raudut nousseet mieliimme, kun saavuimme ihka oikean vesiputouksen äärelle. Tätäkään lounaspaikkaa ei tarvinnut häpeillä.
Putouksesta lähti komea ääni.

 Ruisleivän päälle voita ja suolakalaa.
Jälkiruoaksi kahvia ja suklaata. Ei lisättävää.
Eläinhavaintoja ei vielä lounasaikaan mennessä oltu tehty, mutta heti syötyämme huomasimme läheisen tunturin päällä liikettä. Oletettavasti itikat olivat ajaneet porotokan nyppylän päälle. Ne pirulaiset.

Meitä seurattiin. Näimme mustapukuisen hahmon kulkevan muutaman sadan metrin päässä meistä. Hänellä näkyi olevan miekka tai viikate. Jotain painavaa hän kantoi selässään.

Ihminen erakoituu hetkessä. Kun olimme olleet pari päivää ilman läheistä havaintoa muista ihmisistä, tuntui neljännen osapuolen näkeminen oudolta. Tuntui siltä, ettei halua tavata ketään, ei kommunikoida kenenkään tuntemattoman kanssa. Mustapukuinen vaeltaja oli astumassa meidän reviirillemme, jonne kellään ei ole mitään asiaa.

Tunne katosi nopeasti, kun kävimme tarinalle tämän yksinäisen vaeltajan kanssa. Hän oli ruotsalainen herra, joka oli lähtenyt matkaan jo pari kuukautta sitten tavoitteenaan kävellä läpi Ruotsin ja Norjan rajaviivat. Rinkka näytti painavalta ja mies väsyneeltä. Toivotimme miehelle hyvää matkaa ja hän lähti taivaltamaan vaellussauva retkikumppaninaan kohti Abiskoa. Aikamoinen kohtaaminen.
Kebnekaisen uutta kevätmuotia. Reitin varrelta löytynyt karhutakki sai uuden kodin.




Määränpää ilmaantui yllättävän nopeasti ja täydellinen leiripaikka löytyi välittömästi joen ylittävän sillan jälkeen. Paikan vieressä virtasi turkoosinsininen joki, telttapaikan alla ei kiven kiveä ja paikalliset puutarhurit olivat jälleen onnistuneet maisemoinnissa.

Top 1 -leiripaikka.
Turkoosi väri houkutteli uimaan. Oli myös sopiva aika sipaista hiuksiin jotain puhdistavaa. Sää oli armollinen lämpötilan suhteen, joten pään uittaminen viileähkössä vedessä oli jossain määrin järkevää. Nuppi ehtisi kuivaa ennen nukkumaan menoa eikä peseytyminen aiheuttaisi välttämättä flunssaa tai muita vaellukseen sopimattomia tauteja.
 
Määrätietoisesti talsin pyyhe ympärilläni suojaisaan laguuniin ja näin matkakumppanin jalanjäljet vedenpohjassa. Hänen esimerkkiään seuraten astuin rohkeasti veteen ja totesin veden olevan todella virkistävää. Nopeasti pää jäädyksiin ja ylös, hieman shampoota hiuksiin ja huuhtelut, uinnintapaista oleskelua tovi ja maihin. Teki hyvää!

Näkömatkan päässä leiristämme kulki Kungsleden, joka on alueen suosituimpia retkeilyreittejä, joka kulkee Nikkaluoktasta Abiskoon. Hetken ihmettelimme jatkuvalla syötöllä etenevää vaeltajien virtaa, kunnes muistimme Fjällraven Classic –vaelluskilpailun alkaneen edellisenä päivänä. Kilpailijoita näkyi liikkuvan yömyöhään saakka ja tuskailimme joutumistamme kohtaamisiin heidän kanssaan seuraavana päivänä. Oli siis viimeiset hetket nauttia ihmisettömyydestä, huomenna astuisimme taas valtaväylälle.

Tepastelimme illan kähmeessä koskenvartta pitkin ja ihmettelimme törmään kaivettuja koloja. Oli mukavan raukea olo, ja raukeammaksi muuttui kaakaon ja rautuvoileivän jälkeen. Iltatoimien jälkeen oli mukava asettua makuupussiin, sillä tiesi unen tulevan helposti.

Varotoimenpiteenä nostin kaiken syötäväksi kelpaavan telttaani, ettei kettu tai mäyrä käy niitä anastamassa.

Kilometrit: 12
Sää: aamulla kylmä ja kostea, illalla selkiintymään päin
Eläinhavainnot: porotokka, homo sabiens
Löytö: karhutakki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.