Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Päivä 9: Koti mielessä


Jalat muistuttivat yöllä olemassa olostaan useaan otteeseen. Keho kävi ylikierroksilla huiputuspäivästä eikä suostunut lepoon. Unen katkonaisuudesta huolimatta heräsimme suht pirteinä viimeiseen vaelluspäivään, joka jo aamun tunteina tuntui mukavan lämpimältä.

Teltat säppiin ja kotia kohti.
Vaivalloisesti sain itseni ulos teltasta ja huomasin, että yksi jäsenistöstämme oli kadonnut. Tuskin lopullisesti, sillä hänen makuupussinsa ja muut varusteet oli levitelty ulos kuivumaan. Seurasin esimerkkiä ja kannoin kaikki romppeet pihalle tuulettumaan ja etsin päälleni puhtaat vaatteet. Niitä oli tässä vaiheessa reissua jäljellä yhden t-paidan verran.

Hetken päästä kadonnut retkikumppani saapui muovipusseja heilutellen leiriimme ja kertoi käyneensä tunturiasemalla ostoksilla. Palkinnoksi edellispäivän suorituksesta hän oli käynyt ostamassa kaikille tuoreet sämpylät ja korvapuustit! Tunnelma nousi vähintään Kebnekaisen huipulle asti, kun nautimme aamupuuron jälkeen kahvin kyytipoikana pullaa! Eipä ole korvapuusti noin hyvältä maistunut ikinä.

Ennen starttia lähdimme pyörähtämään vielä tunturiasemalla, sillä halusimme ostaa rinkkaan ommeltavat Kebnekaise-merkit. Itselleni tarttui mukaan myös putkihuivi.


Kipuaminen tuolle kivelle vaati voimia.
Kun heivautimme rinkat selkään, totesimme että tänään ei nautita vaan suoritetaan. Matkaa Nikkaluoktaan oli 18 kilometriä ja lauttakyytiä ei tällä kertaa hyödynnettäisi. Reissuväsymys alkoi painaa ja toiveissa oli päästä perille mahdollisimman nopeasti. Kotiin oli jo ikävä, mikä tarkoitti että reissusta oli saatu kaikki tarvittava irti.

Kroppa oli väsynyt ja turta, ja kävely muistutti enemmän ankkaa kuin ihmistä. Viikko sitten olimme naureskelleet rahnaisille vastaantulijoille ja nyt me olimme heidän roolissaan. Päätimme parhaamme mukaan esittää pirteitä ja hyvävointisia ja tervehtiä vastaantulijoita iloisesti. Vaikka totuus saattoi olla toinen.

Matka eteni olettamuksista huolimatta kohtalaisen mukavasti, mutta ei kivuttomasti. Etureidet värähtivät lihassärystä jokaisessa vähääkään alamäkeä muistuttavassa maastonmuodossa.

Parin tunnin etenemisen jälkeen löysimme virtaavan puron ja työnsimme päämme ja jalkamme veteen. Kuumuus tuntui ja näkyi iholla, joten välipuhdistautuminen tuntui äärettömän mainiolta.
Virkistäytymiskeidas.

Sitten vain kävelimme ja kävelimme. Ja pienen tauon jälkeen jatkoimme kävelemistä. Maisemia ei juuri jääty ihailemaan, niitä oli nähty jo tarpeeksi.
Vielä jalka nousee.

Kun vihdoin näimme Nikkaluoktan portin, jonka alta olimme reilu viikko sitten lähteneet toiseen suuntaan, ei olisi paremmalta voinut tuntua. Henkisesti. Fyysinen olotila oli hieman vaisumpi. Viimeisillä voimilla raahauduimme mittaamaan rinkkojemme loppupainot. Omasta rinkastani oli lähtenyt painoa noin neljä kiloa.
 

Maali!
Emme jääneet lepäämään laakereillemme vaan pakkauduimme autoon ja lähdimme ajamaan kohti Kiirunaa. Tavoitteena oli löytää ensimmäiseksi jonkinasteinen peseytymispaikka, jossa saisimme pestä pahimmat Kebnekaisen kuonat ja hikoilut. Sen jälkeen ilkeäisimme astua sivistyksen pariin Kiirunassa ja käydä nauttimassa pizzat paikallisessa ravintolassa.

Molemmat tavoitteet saatiin täytettyä ja jatkoimme Kiirunasta etelään. Aikomuksemme oli ajaa niin pitkälle kuin jaksaisimme ja majoittua viimeinen yö jossain pusikossa. Hieman Pajalan jälkeen koukkasimme pienelle metsätielle, laitoimme teltat pystyyn ja kävimme nukkumaan.

Oli jotenkin epätodellinen olo. Edellisenä päivänä olimme olleet täysin Kebnekaisen lumoissa ja nyt jo hyvää kyytiä matkalla kotiin. Ei ahdistanut, joten vaellus oli onnistunut.

Kebnekaise oli ottanut paljon, mutta antanut vielä enemmän.

 

Kilometrit: 18 km
Eläinhavainnot: poro, joka käveli pitkin pitkospuita
Sää: +25





 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.