Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Päivä 7: Kiveä, kiveä ja kiveä


Teltan lämpöpatterin nuppi oli aamun tunteina kierähtänyt kaakon suuntaan, joten osittain kuumuuden yllyttämänä nousin ylös ja painelin uimaan. Aurinko porotti taivaan täydeltä ja oli tulossa näpäkän oloinen päivä.

Aamu-uintipaikka.
Teimme aamutoimet rauhassa, sillä tiesimme pian sen jälkeen joutuvamme kohtaamisiin Fjällräven Classic –kilpailijoiden kanssa. Polkumme tulisi kulkemaan Kungsleden-kilpailureittiä pitkin muutaman tovin ennen poikkeamistamme omille teillemme.

Kohta olimmekin reippaina morjenstelemassa vastaantulijoita, joita tuli solkenaan. Muutama suomalainenkin porukka oli eksynyt joukkoon. Tai tuskin eksynyt.

Ilman lämpötila alkoi kohota sellaisiin sfääreihin, joihin emme reissun aikana olleet tottuneet, joten oli aika keventää vaatetusta. Olin maininnut joka päivä vähintäänkin kerran, että jossain vaiheessa reissua vedän kinttuihini shortsit, olinhan kesälomalla. Aikeeni oli moneen otteeseen estänyt kylmyys, kosteus tai itikat. Nyt 2/3 oli selätetty enkä antanut pikkupörriäisten häiritä kesäloman viettoani.
Shortsikeli.
Erkaannuimme väkijoukosta Singicohkkan ja Kuoperjåkkan välissä virtaavan Singijohkan (joen) varteen ja pienen tauon jälkeen kikkailimme itsemme joen yli. Sitten aloimme harjoitella nousua kivirakkaa pitkin.

Tasapainoaisti oli selvästi kehittynyt männäpäivinä, mutta silti kivien päällä talsiminen oli verrattain hidasta. Jokaiseen askeleeseen piti keskittyä tarkoin, ettei kivimöhkäle liikahtaisi alta. Vaellussauvat auttoivat tasapainottelua paljon.

Kivirakkanousun jälkeen näkökenttäämme ilmaantui tasaiseksi kuvailtava viheralue, jonka epäilimme olevan viimeinen laatuaan hetkeen. Seuraava vuorokausi tulisi nimittäin olemaan pelkkää kivirakassa käppäilyä ennen kuin saavuttaisimme jälleen tunturiaseman maisemat. Viheriö ja löytämämme kivistä rakennettu tuulensuoja muodostivat yhtälön, jonka tuloksena kaivoimme trangian esille ja keittelimme lounaaksi tomaattikeittoa.


Lounaspaikka.
Ruokapaussi venähti parituntiseksi, kun silmää alkoi ruoan jälkeen luppaista ja asettauduimme tuulensuojaan pötkölleen. Nokoset olivatkin paikallaan, sillä oli odotettavissa, että seuraavan yön leiripaikkamme ei tulisi olemaan kaksinen ja unenlaatu voisi olla heikonlaista.

Jatkoimme käpsyttelyä kiveltä kivelle. Aurinko oli paahtava ja hiki virtasi. Välillä ylitimme lumialueita, välillä tarkkailimme maastoa leiripaikan toivossa. Pari potentiaalista ehdokasta jäi taaksemme ja päätimme luottaa siihen, että sopiva paikka löytyy 1200 korkeusmetrin jälkeenkin. Ahneus meinasi kostautua. Olimme päässeet 1350 metriin, väsymystila alkoi olla korjaamatonta ja näimme ympärillämme pelkkää kiveä. Ilma alkoi kylmetä ja energiatasot alkoivat olla vähissä.

Etsi telttapaikka.
Istahdimme pitämään tuumaustaukoa ison kiven päälle, mikä näytti olevan ainoa tasainen kohta näkökentässämme. Ilmaan heitettiin villi ajatus kiven päällä nukkumisesta: tuulensuoja rakennettaisiin erätoverista (laavukangas) tai toisesta ulkoteltasta, makuualustat levitettäisiin kivelle ja nukkuisimme osin tähtitaivaan alla. Tutkapartio lähti kuitenkin tutkimaan lähimaastoa hieman kelvollisemman yöpaikan valossa ja hetken päästä kivelle löytyikin kilpailija, joka äänestyksen tuloksena tuli valituksi seuraavan yön leiripaikaksi. Kahdelle teltalle ei ollut mitään saumoja löytää plantaasia, joten kaikkien matkalaisten makuualustat aseteltiin samaan majaan.

Ennen teltan pystyttämistä meidän tuli tehdä perustukset: kannoimme irtokivet pois, mätimme sammalta ja mätästä pehmentämään alustaa ja rakensimme kivistä matalan muurin tuulensuojaksi. Kun makuuhuone ja eteinen (absidi) olivat harjakorkeudessaan, rakensimme kotiimme vielä keittiön, jossa kokkailimme maukkaan illallisen ja keittelimme iltakaakaot ja –teet. Leirikokonaisuutemme oli vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta yllättävän toimiva. Pieni purontapainenkin löytyi hetken haeskelun jälkeen läheltä leiripaikkaa.



Teltan perustukset valmiina. Tuohon oli mukava kellahtaa pötkölleen.
Kenttäkeittiössä kelpasi kokkailla iltamurkinat.
Kroppa alkoi tuntua väsyneeltä, mutta vielä ennen pehkuihin painumista kävimme läpi seuraavan päivän ohjelman. Mukavaa odotuksenomaista jännitystä tuntui olevan mahanpohjassa. Reissu oli ollut siihen asti yhtä juhlaa ja seuraavan päivän huiputus tulisi olemaan hyvä päätös täydelliselle vaellukselle.

Ilta-auringon säteissä oli antoisa seurata pilvien liikkeitä.
Ilta-aurinko heijasti viimeisiä punaisia säteitään laaksoon, kun retkikuntamme suuntasi makuupusseihin.

Jotenkin en yllättynyt, että selkäni alla oli kivi.

Kilometrit: kahdeksan. Nousua kelpo määrä.
Sää: päivällä +24 astetta, illalla klo 22.00 +8 astetta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.