Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kebnekaise-vaelluksen epilogi


Kuinka onnellinen sitä voikaan ihminen olla, kun kaikki perusarkeen kuuluvat artikkelit kuten puhelin, tietokone, televisio ja kahvinkeitin jäävät kotiin, selkään heitetään kaksikymmentä kiloa painoa, pesulle ei pääse viikkoon, yövytään teltassa vaihtelevissa olosuhteissa ja pääasiallinen ajanviete on käveleminen. On hyvin onnellinen.

Vaelluksella elämän perustoiminnot nousevat merkityksellisiksi: ihminen pärjää, kun hän saa vettä, ruokaa, lämpöä ja unta. Jo viikko ilman älypuhelimia ja nettiyhteyksiä tekee terää ja niiden tarve häviää välittömästi, kun astuu luonnon armoille. Mieli lepää eivätkä aivot ole jatkuvassa kuormitustilassa. Suosittelen.

Kebnekaisen vaellus oli lähes täydellinen. Mitään en olisi tehnyt toisin, mutta lähes täydellisen reissun jälkeen on mahdollista vielä saavuttaa jotain hienompaa. Täydellinen reissu saa siis vielä odottaa itseään. Seuraavaa vaellusta on jo suunniteltu.

Ennakkosuunnittelu on yksi tärkein osa vaellusta ja siihen kannatti Kebnekaisen reissun osalta varata aikaa. Hyvin suunniteltu ruokapolitiikka helpotti toimimista maastossa huomattavasti eikä varusteiden osalta ollut havaittavissa puutteita. Ylimääräisinä tavaroina kannoin iltalukemiseksi tarkoitetun dekkarin, joka lepäsi suojapussissaan koko matkan ajan, mutta muuten kaikille varusteille oli käyttöä.

Reittisuunnitelma laadittiin myös ennakkoon, mutta se koki totaalisen muutoksen lennosta. Jo ennakkoon mietityttäneet päivämatkojen pituudet osoittautuivat liian haastaviksi paikan päällä, joten ajauduimme suunnittelemaan reitin uudestaan. Lisäksi sääolosuhteet muuttivat huiputuspäivän ajankohdan, mutta kaikki nämä muutokset olivat pelkästään positiivisia.

Mikäli olisimme päässeet kiipeämään Kebnekaiselle heti toisena vaelluspäivänä, olisi sen vaatima fyysisyys vaikuttanut seuraavien päivien jaksamiseen ja vaellus olisi muuttunut suorituslähtöisemmäksi. Nyt saimme totuttautua rinkkojen kanssa kävelyyn, kivirakassa etenemiseen, nousuihin ja laskuihin useamman päivän ja valmistautua toiseksi viimeisen päivän haasteeseen rauhassa.

Vaelluskohteena Kebnekaise oli monipuolinen ja soveltuu mielestäni erilaisille retkeilijöille. Parasta antia oli erkaantuminen valtaväyliltä syrjäisemmille seuduille, jossa ei muita vaeltajia juuri näkynyt ja pääsimme kosketuksiin koskemattoman luonnon kanssa. Oma mielenkiintonsa oli myös nukkua kiviröykkiössä ja haastaa itsensä huiputuksessa ja sieltä laskeutumisessa.

Voisi veikata, että vaelluksen sykähdyttävin hetki oli nouseminen Pohjolan korkeimman nyppylän päälle. Näin ei kuitenkaan ole. Kelatessani retkeä päivä päivältä, nousee mieleeni kaksi erityistä hetkeä: nuotion ja jätkänkynttilän polttaminen leppoisana perusleiri-iltana ja kaurapuurohetki Kebnekaisen huiputuksen jälkeen, kun olimme tuhannen väsyneitä. Erilaisia hetkiä, joissa oli täysin erilaiset tuntemukset.

Toteutunut reitti.



Kebnekaisen vaellukselta tallentui sisäiselle muistikortille paljon muitakin muistoja, maisemakuvia, elämyksiä, tuntemuksia ja oppia luonnossa liikkumisesta. Näitä hetkiä on mukava muistella valokuvien ja reissukertomuksen kautta, jolloin retken pääsee kokemaan aina uudestaan ja uudestaan. Minä lähdin Kebnekaiselta, mutta Kebnekaise ei lähde minusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.