Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

maanantai 27. elokuuta 2012

Päivä 4: Nousujohteisuutta ja luminen piristysruiske


Lämpömittarin lukema oli yöllä piipahtanut alle viidessä asteessa ja tällä kertaa pikkutunteina piti asetella fleecetakkia selän alle. Yöt eivät ole veljeksiä ja siksi nukkumisvarustusta pitää joka ilta miettiä erikseen. Harvoin se sattuu kerralla kohdalleen.

Jätimme vaivalla löydetyn leiripaikan taaksemme aamutoimien jälkeen ja lähdimme etenemään auringon lämmittäessä vaeltajien ihoa. Kaksi edellistä päivää olivat olleet pitkiä ja tämän päivän missiona oli löytää hyvä leiri järkevään aikaan, että ehtisimme viettää myös perusleirielämää. Ajatuksemme olikin viipyä seuraavassa paikassa kaksi yötä.
Ensituntumaa kivirakassa kävelyyn.

Reitin alkutaival oli vahvasti ylämäkivoittoinen ja välillä oli tarvetta kaikille olemattomille akrobatian taidoille, kun saimme ensituntumaa kivirakassa etenemiseen. Vaellussauvat osoittautuivat viimeistään tässä vaiheessa hyviksi matkakavereiksi, kun niiden avulla sai pidettyä tasapainon kuosissa hyppiessämme kiveltä kivelle.

Vaeltajilla on kiire lumisotasille.
Maisematyyppi ja kävelyalusta ehtivät vaihtua useaan otteeseen päivän aikana, mikä toi miellyttävää vaihtelevuutta etenemiseen: välillä käppäilimme niittymäisellä viheriöllä, välillä kivirakassa, mutta paikoitellen maata peitti myös lumipatja. Reittimme ohitti monia erämaajärviä ja -lampia ja ihmettelimme taas vesien kirkkautta. Silmä ja mieli eivät vain tunnu kyllästyvän maisemaan ja sen hämmästelyyn.

Iltapäivällä alkoi retkikunnassa näkyä väsymisen merkkejä ja yksissä tuumin päätimme pitää lounastauon. Läheltä löytyi pieni lammikko, jonka ääreen perustimme Ravintola Kebnekaisun, jonka nimeä kantavana kokkina oli minun vuoroni keittää puuro pohjaan. Ruokakriitikot olivat kuitenkin laupeita ja palaneen makua pidettiin yleisesti pikanttina lisänä riisipuuron maussa.

Ravintola Kebnekaisu
Itikka lounaalla.
Mahanpohjiamme ei lounastauolla kouraissut syöty puuro vaan näky parin tunturin välistä: Kebnekaisen sydtoppen. Ensimmäinen näköhavainto kuuluisasta nyppylästä. Tuntui hyvälle ja laittoi odottamaan maanantaina uudella tavalla.

Murkinoinnin jälkeen tossu nousi jälleen kepeähkösti ja lähestyimme käyrä käyrältä leiripaikkaamme, jonka oli tarkoitus sijaita Bajimus Tjutjajavren rannalla. Muita vaeltajia ei ollut näkynyt koko päivänä, mutta sen sijaan eläinhavaintoja teimme muita päiviä enemmän: riekko, poro vasansa kanssa ja kapustarinta. Lintujen vähyyttä olemme ihmetelleet moneen otteeseen, mutta paikoitellen niitä liitelee neniemme eteen ja kaikista näistä havainnoista innostuu kuin pieni lapsi konsanaan.

Maisema otti askeleen kohti karuutta neljännen päivän aikana.
Ajatuksemme vaelluspäivän lyhyydestä valuivat tunturipuron mukana loppuvesistöön, kun jälleen kerran sopivaa plantaasia ei heti kättelyssä löytynyt. Tämä oli onni, sillä pääsin toteuttamaan uhkaukseni, josta olin meuhkannut siitä lähtien kun näin lumiläntin ensimmäistä kertaa reissun aikana: mäenlasku.

Haeskellessamme reittiä Bajimus-järven rantaan sattui kohdallemme pari lumiosuutta, jotka lähdimme rohkeasti, mutta varovaisesti ylittämään. Lumi saattaisi pettää jalan alta äkkiä, jolloin olisi tiedossa ongelmia. Näin ei onneksi käynyt ja siitä rohkaistuneena uskalsin laskea hanurini hangelle ja lasketella muutaman metrin matkan alas lumettomalle osuudelle. Oli muuten hauskaa!

Lumi kesti käppäilyn hyvin.
Leiritutka oli päällä koko ajan ja sopiva paikka löytyi pienestä niemennokasta, jolloin telttojemme molemmin puolin jäi vesistöä. Yhtä puolta hallitsi hieman korkeammalle nouseva kallioniemeke ja kaikkialle minne katsoi näkyi korkeaa tunturia ja vuorta. Ilta-auringossa tämä kaikki näytti uskomattomalta.

Muutaman päivän vaellushikoilu ja pesemättömyys alkoivat tässä vaiheessa tuntua sekä iholla että hajunystyröissä, joten suuntasin teltanpystytyksen jälkeen järveen. Arvaatteko miltä tuntuu pulahtaa viileään veteen neljän päivän pesemättömyyden ja hikoilun jälkeen ja vaihtaa sen jälkeen kuivat ja puhtaat vaatteet päälle? Hyvältä se tuntuu.

Aurinko jaksoi vielä hemmotella, joten menimme istuskelemaan ja fiilistelemään maisemaa ja reissua kallion päälle ja nautimme ohessa iltateetä, minttukaakaota ja hapankorppuja. Kroppa tuntui hieman väsyneeltä ja välipäivä sattui tulevan juuri sopivaan paikkaan. Seuraavana päivänä on aikaa levätä, tankata, puuhastella ja kalastaa, josta vedenpintaan muodostuvat renkaat antoivat hyvää ennettä.

Kahden yön leiripaikka.
Kilometrit: riittävästi
Sää: aurinkoinen ja lämmin keli iltaan asti
Eläinhavainnot: poro + vasa, riekko, kapustarinta, pari tirppaa vedessä, 100 000 itikkaa

On hyvä ja levollinen olo. Reissu on onnistunut täydellisesti tähän saakka. Paljon olen oppinut itsestäni ja muista, retkeilystä ja luonnosta. Täällä voi reilusti olla oma itsensä, välillä voi olla hiljaa ja omissa ajatuksissa, kun taas välillä huulet lepattaa vaikkei tuulekaan. Vaelluskärpänen on viimeistään nyt iskenyt, mielessäni mietin jo seuraavaa kohdetta samalla kun nautin täysin siemauksin tästä.” Ote reissuvihkosta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.