Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Päivä 2: Valtaväylällä vaeltamista ja maistiainen tulevasta




Tiistaiaamun sää jatkoi siitä mihin maanantai-iltana jäätiin ja maisema näyttäytyi vetisen harmaana. Sadekuurot ajoittuivat kuitenkin niin sopivasti, että aamupuurot ehdittiin tirpaista nassuun ennen kastumista ja sadekuuron päättymistä siirryttiin odottamaan telttoihin.

Aamun aikatauluamme määritti Kebnekaisen julkisen liikenteen ilmentymä eli lautta, jonka kyydityspalvelua päätimme hyödyntää etenemistä vauhdittaaksemme. Sade loppui sopivasti, että ehdimme purkaa leirimme ja pakata rinkat ja rientää paatille, joka lähti satamasta klo 10.30. Lauttakyyti maksoi 250 kruunua ja se kesti noin 20 minuuttia. Kävellessä samaan matkaan olisi turahtanut vähintäänkin parisen tuntia.

Lautan kyytiin oli änkeytynyt myös monia muita retkeilijän tapaisia ja pikainen tarkastelu osoitti, että vaeltajien kirjo oli vähintäänkin monipuolinen ja tämä käsitys tuli vain vahvistumaan tulevina päivinä. Mieleen jäi erityisesti noin 85-vuotias mummeli, joka oli liikenteessä oletettujen lastenlastensa kanssa. Naisella oli selvästi vahvaa vaelluskokemusta, mutta myös ala-asteikäisten tyttöjen silmistä pystyi lukemaan, ettei mummon mukana oltu ensimmäistä kertaa. Lautan määränpäässä kolmikko iski putkirinkat selkiinsä ja mummo alkoi käpsyttelemään kävelykeppinsä tukemana eteenpäin. Teräsmummo. Ei voi muuta kuin nöyrin mielin arvostaa.
Alkutaipaleen koskissa riitti jo ihmeteltävää: kuinka vesi voi olla noin puhdasta.

Matkaa lautalta Kebnekaise Fjällstationille oli noin kahdeksan kilometriä ja pilvet peittivät valtaosan maisemasta. Olimme valtaväylällä, sillä vähän väliä sai morjenstella vastaantulevia vaeltajia, joista osa oli selvästi käppäilleet jo pitemmän matkan ja kotimatka siinsi silmissä. Meidän silmissämme kiilsivät odotus ja seikkailunhalu. Ja halu päästä pois muiden retkeilijöiden seasta omille teillemme.

Retkikeittiö.
Fjällstationin pihan perällä valmistimme lounaan, pidimme sadetta ja kuuntelimme yliajavien helikoptereiden pörinää. Pistäydyimme syönnin päälle aseman sisätiloissa tiedustelemassa tulevien päivien sääennustetta ja hyödyntämässä vesivessan mahdollisuuden.

Kanssaretkeilijät ja tunturiasema.
Ensimmäisessä reittisuunnitelmassamme Kebnekaisen huiputus oli tarkoitus tehdä heti toisena vaelluspäivänä, mutta ennustuksessa luvattiin vesi- tai lumisadetta ja pilvisyyttä. Ei järkeä lähteä korkeuksiin kikkailemaan.

Jälkikäteen ajateltuna tämä oli onni, sillä huiputus olisi ollut aivan liian raskas pätkä toisen päivän ohjelmaan.

Jatkoimme matkaa parin tunnin verran ja pikkuhiljaa maisemien muututtua vaikuttavimmiksi alkoi todellisuus iskeä kaaliin: nyt olen todella täällä ja tästä homma vasta alkaa. Kaksi ensimmäistä päivää olivat vasta introa tälle.

Puron ylitys. Näitä tuli hurjemmassa mittakaavassa lisää reissun myöhemmässä vaiheessa
Leiripaikaksi valikoimme nurmenlämpäreen kahden solisevan puron välistä. Pilviverhot alkoivat illan aikana repeillä ja ymmärsimme olevamme kolmen vuoren keskellä, joista yksi oli 1700 metrinen Singicohkka. Todellista korkeutta ei vielä nähnyt, sillä huiput olivat sumun peitossa. Kaikin puolin häkellyttävää. 

Toisen yön leiripaikka.
Puro sai kokea kovia, kun työnsin kinttuni sinne virkistymään. Kuolleita kaloja ei noussut ainakaan siinä hetkessä pintaan.

Jalkojen lisäksi myös mieli tuntui kepeältä ja arkiset huolet olivat jääneet kotiin. Reissu on löytänyt tarkoitusperänsä.


Kilometrit: 6 + 12 km
Sää: + 7 - + 11, pilvistä, sadekuuroja. Veden lämpötila +5. Kevyttä tuulta
Eläinhavainnot: porotokka, koskikara










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan mielellään vastaan. Kivoja kommentteja siis. Turhilla kommenteilla voi käydä heittämässä vesilintua. Mutta ei kovasti.