Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

Maassa ja vedessä. Eri vuodenaikoina.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Talven riemua Lapissa keväällä 2014

Viime talvi oli pohjoiskarjalaisin silmin epätalvinen eli musta ja vähäluminen eikä kotikonnuilla oikein päässyt nauttimaan talven riemuista ollenkaan. Hinku hangille oli itselläni kova, sillä hankin joulukuussa liukulumikengät ja toivoin syvää hankea kuin kuuta nousevaa. Koska hanki ei tullut Kebnekaisun luo, niin Kebnekaisu lähtee hangen luo. Joten anoin talviloman maaliskuun loppuun, hyppäsin Joensuun Ladun retkibussiin ja pääsin sillä aina Hettaan asti, missä ystäväni Ellu asustaa ja kuka mahdollistaa kaikenlaisten huippuretkien onnistumisen.

Koska Hetan metrinen lumikerros ei ollut vielä riittävästi hangenhimoiselle luonteelleni, niin päräytimme tuloani seuraavana päivänä Kilpisjärvelle, minne Ellu oli järjestänyt meille kahden naisen pilkkisafarin oppaineen. Kilpisjärvellä lunta oli kertynyt monin paikoin yli puolitoista metriä. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Semmoinen huomio, että epätalvi Pohjois-Karjalassa ei ollut totuttanut meikäläistä sellaiseen kylmyyteen, mitä tunturituuli tarjosi, joten pakkasin päälleni neljät housut (kahdet toppahousut), viisi paitaa ja aimo määrän muita kangaspaloja ympäri kehoa.














Pilkkireissu kesti päivän verran, mutta Hettaan asti emme jaksaneet illalla enää ajaa, joten olimme yötä Kilpisjärvellä hotellin huoneistossa, missä valmistimme päivän saaliin maittavaksi ateriaksi voilla, suolalla ja paistinpannulla.

Seuraavat päivät kuluivat pitkälti samalla kaavalla. Ellu kävi päivät olemassa työmaalla ja minä kulutin aikaani lenkkeilemällä, lukemalla ja laiskottelemalla. Vihdoin pääsin myös testaamaan liukulumikenkiä eli hokeja! Kävimme laskemassa niillä läheisellä nyppylällä ja voi pojat, että oli lystiä.



Hokit eivät ole superliukkaat eli hurjia kyytejä nopeusnäkökulmasta ne ei tarjoa, mutta kaatumaan pystyy helposti. Toki vauhtiakin saa, jos mäki on riittävän jyrkkä. Hauskinta oli puiden lomassa pujottelu, jossa haastetta riittää hokien tarjoamalla vauhdilla. Pohjassa oleva karva auttaa ylöspäin mentäessä ja niiden pitävyyteen voi todella luottaa. Hauskat ja näppärät pelit!





Hetta-Pallas elokuussa 2014

Vuosi sitten elokuussa harjoittelimme serkkuni kanssa yhteisvaellusta Karhunkierroksella ja tälle vuodelle laitoimme panokset isommiksi ja valikoimme vaelluskohteemme pohjoisempaa: Hetta-Pallas http://www.luontoon.fi/hetta-pallas . Valinta oli suht luonteva, sillä Hetta oli meille molemmille tuttu paikka, mutta vaellusreittiä ei kumpainenkaan meistä ollut käppäillyt.

Itse sijaitsin jo valmiiksi lähtökunnassa, kun edellisen viikon kikkailin toisen retkiseurueen kanssa Lätäsenolla, joten serkku ajeli yksinään Itä-Suomesta pohjoiseen sunnuntaina. Vaellukselle oli tarkoitus lähteä maanantaina aamupäivällä. Sää oli edellisviikon ollut äärimmäisen helteinen, mutta nyt ennusteet lupailivat viilenevää ja kosteampaa keliä. Teimme sunnuntaina alustavan suunnitelman yöpaikoista ja päätimme, että yrittäisimme pitää kävelytahdin rauhallisena. Pituudeltaan matka Hetasta Pallakselle on 55 kilometriä eli tuon välin kävelisi jopa yhden yön taktiikalla, mutta me varasimme taipaleeseen kolme yötä. Ajatus oli viettää yksi yö Hietajärvellä, joka toisi noin 10 kilometrin lisälenkin. Lisäksi pohdimme, että miksi kiirehtiä, kun on tänne asti vaivauduttu.

Maanantai: Hetta-Sioskuru

Maanantaina käppäilin majapaikastani Paavontalolle, missä serkkutyttö yöpyi. Säädimme loput varusteet kuntoon ja pähkäilimme vaatetusta, sillä uhkaavaa sadepilveä alkoi muodostua taivaalle. Paavontalon isäntä vei meidät venetaksilla Ounasjärven toiselle puolelle, mistä kävelyreitti virallisesti alkaa. Olimme tilanneet heiltä myös auton kuljetuksen Pallakseen, joten automme odottaisi meitä määränpäässä torstaina ja pääsisimme sillä takaisin Hettaan.

Ensimmäinen taipale ennen Pyhäkerolle nousua oli metsäinen ja välillä tuntui kuin olisimme Pohjois-Karjalan metsissä. Ihmettelimme sienien määrää ja maistelimme sieltä täältä löytyviä mustikoita. Pian saavutimme Pyhäkeron päivätuvan, jossa pidimme kahvitauon ja rupattelimme kahden pariskunnan ja koiran kanssa, joilla oli meidän kanssamme sama matka ja samanlaiset aikatavoitteet. Emme kuitenkaan sen koommin lyöttäytyneet heidän retkikuntaansa vaan pysyimme omissa eväissä.


Nousu Pyhäkerolle oli mukava maistiainen tulevista tunturien ylityksistä. Maisemat olisivat varmasti olleet hienot, mikäli ne olisi sumun läpi nähnyt.

Etenenimme hyvillä mielin ja hyvissä voimissa. vaikka ensimmäisen vaelluspäivän rasitteet kulkivat mukana: rinkan säätö ei ole paras mahdollinen, tavaroita ei löydy heti, vaatteita on päällä joko liikaa tai liian vähän ja jalkoja painaa. Pikkuhiljaa keho tottuu erilaiseen rasitukseen ja asioihin tulee rutiinit. Tässä vaiheessa vaellus onkin yleensä jo ohi.

Saavuimme ensimmäiseen yöpaikkaan eli Sioskurulle hyvissä ajoin. Kävimme tutustumassa hienoon autiotupaan ja sen ympäristöön ja valitsimme teltallemme paikan. Olimme siis ottaneet teltan mukaan, vaikka reitin autiotupatarjonta on vailla vertaa ja niihin olisi majoittumispaikkana voinut luottaa täysin. Tiesimme kuitenkin, että reitti on todella suosittu, joten vaarana olisi joutua nukkumaan autiotuvassa kylki kyljessä toisten kanssa. Ja koska vaellukselle mennään etsimään rauhaa, niin oman rauhan takaa omalla majoitteella.

Ilta oli pitkä ja ehdimme hyvin valmistaa ruokaa ja rupatella ennen kuin oli lupa mennä nukkumaan.

Tiistai: Sioskuru-Hietajärvi

Päivän sääennustus povasi rankkaa sadetta klo 15 alkaen, joten se määritti vaelluspäivän aikatavoitteen: perillä Hietajärvellä pitäisi olla ennen iltapäivää. Ja niinhän me olimme. Se oli hyvä, sillä vettä rupesi satamaan klo 14:50 ja jatkui aina aamuyöhön asti. Oli hyvä olla suojassa.

Hietajärvelle osasimme poiketa suositusten avulla. Kyseessä on pieni kirkasvetinen järvi upeine hiekkarantoineen. Lisäksi rantaan on vastikään rakennettu komea kota, minkä suojissa meidän oli hyvää pitää sadetta ja leiriä.

Ilta eteni hyvin rauhallisissa tunnelmissa, sillä pääasiallinen tehtävä oli pötkötellä. Keksimme paistaa lettuja ja siinä aika kuluikin rattoisasti. Ideoimme illan kähmeessä nukkumismuotoja, sillä teltan pystyttäminen sateessa ei kiinnostanut eikä siinä olisi ollut järjen hiventäkään, sillä kota oli olemassa. Serkku aikoi nukkua kodan penkillä, kun taas minä keksin pystyttää sisäteltan kodan sisään ja nukkua siellä ötököiltä suojissa.


Keskiviikko: Hietajärvi-Nammalakuru

Kun parina päivänä kävelee hieman vähemmän, niin yhtenä päivänä kävelee hieman enemmän. Joten keskiviikkona meillä oli tiedossa noin 25 kilometrin päivämatka ja usean tunturin ylitys. Jes.


Sää näytti aamulla kirkkaammalta, vaikkakin epävakaisuutta oli selvästi ilmassa. Se ei meitä lannistanut vaan reippaasti lähdimme Hietajärveltä takaisin Hetta-Pallas -reitille. Morjenstelimme poroja, joita kohtasimme vähän väliä ja napostelimme maukkaita lakkoja eli hilloja eli suomuuraimia oikoreitiltämme löytyneeltä suolta.


Maisemat olivat vähintäänkin kohtuulliset. Tuntureita näkyi silmien kantamattomiin ja etäisyyksiä oli hyvin hankala arvioida. Muita kanssavaeltajia oli yllättävän vähän. Ilmeisesti elokuun puoliväli ei ole vaeltajien suosiossa. Ihmismäärän vähyys saattoi selittyä myös sillä, että koulut alkoivat tuolla viikolla ja monet retkeilijät saattavat odottaa kunnon ruska- ja itikatonta aikaa.

Hannukuru osoittautui palveluiltaan varsin otolliseksi paikaksi: tarjolla oli muun muassa autiotupa, varaustupa, sauna lammen rannalla ja kota. Meille tämä oli kuitenkin vain taukopaikka ja valmistimme tuvassa mainion lounaan ja kävimme virkistäytymässä lammessa. Kieltämättä hieman kehtuutti lähteä jatkamaan matkaa, mutta kun rinkan nosti selkäänsä, niin menohaluja riitti. Ainakin vähäksi aikaa.

Seuraavaksi pääsimme maistelemaan yllättäen vaihtelevia sääolosuhteita. Pitkin päivää oli ollut sateen uhkaa, mutta nyt kuulimme myös ukkosen jyrähtävän. Etenimme hieman varuillamme, sillä emme halunneet joutua ukkosenjohdattimiksi tunturin päällä. Näimme hyvin konkreettisesti kahden ukkosrintaman etenemisen etelästä pohjoiseen, meidän molemmin puolin. Kuten arvata saattaa, niin tietenkin rintamat kohtasivat ja taivas jyrähteli voimakkaasta. Menojalkaa alkoi vipattamaan ihan uudella tavalla, etenkin kun niskaan alkoi tippua rakeita ja olimme avotunturissa. Tavoitimme suht nopeasti puurajan, mutta etenimme silti rivakkaa tahtia. Keli ei yltynyt pahemmaksi ja me pääsimme Suaskurun kodalle hengähtämään ja napsimaan välipalapatukkaa. Kodassa oli retkeilijäpariskunta, kenen kanssa vaihdoimme kuulumisia ja puhuimme tovin retkeilystä. Vaikka tykkään vaelluksilla olla rauhassa oman retkikunnan kanssa, niin muiden retkeilijäihmisten kohtaamiset ovat kuitenkin mukavia. Kaikista rupattelutuokioista jää jotain mieleen ja oppii.

Nammalakuruun tuntui olevan vielä matkaa ja rapiat kilometri ennen määränpäätä teimme lyhyen stopin Montellin pienelle porokämpälle, jossa oli väkeä kuin teatterissa konsanaan. Enkä vertauskuvani kanssa kovin väärässä ollut, sillä jälkikäteen kävi ilmi, että ryhmä oli Operaatio Paulaharju -teatteriporukkaa, jotka olivat matkalla Hannukuruun. Lisää teatteritouhusta täällä http://www.operaatiopaulaharju.fi/kesa.html.

Pääsimme vihdoin Nammalakurulle, joka oli mielettömän hieno paikka. Väsytti ja teltan pystyttäminen ei kiinnostanut eikä siinä olisi ollut järkeäkään, sillä autiotuvassa oli tilaa vaikka kuinka. Laitoimme hieman kostuneet kenkämme ja varusteemme kuivumaan kuivatushuoneeseen (!) ja valmistimme evästä tuvan suojissa. Keli oli kirkas ja menimme vielä nautiskelemaan hulppeasta näköalasta ulos nuotion ääreen. Ukkonen tuli tervehtimään ja iski näytösluontoisesti muutaman salaman.


Illan hämärtyessä suuntasimme nukkumaan. Tai valvomaan, sillä uni ei meinannut tulla millään.

Torstai: Nammalakuru-Pallas

Oli mukava nousta autiotuvasta huonosti nukutun yön jälkeen, kun pakkaaminen kävi nopeasti ja aamupalan sai valmistaa sukkasiltaan sisätiloissa. Aurinko oli ilmestynyt ilahduttamaan viimeistä vaelluspäivää ja sen vaikutuksen huomasi. Edellispäivän rasitus tuntui kyllä kintuissa, mutta mieli oli kepeä. Toki päätä kevensi myös ajatus illalla odottavasta poronkäristysateriasta ja rantasaunasta.

Viimeisenä päivänä sitä tulee yllättäen kävelleeksi aika reipasta tahtia. Mekään emme turhia jääneet jaarittelemaan vaan tossua lyötiin tossun eteen napakasti. Sen verran maltoimme, että kävimme tekemässä piston Taivaskerolle, mistä avautui viimeiset näkyvät tunturilaaksoon. Rinkat odottivat meitä alhaalla ja oli kummallista nousta tunturin päälle kepein kantamuksin.

Tuntui hyvältä nähdä Pallaksen hotelli, jonka pihassa auto meitä odotti. Serkku kävi etsimässä avaimet, pakkasimme rinkat autoon ja suuntasimme baariin. Luonnollisesti. Minä join perinteisen palautusateriani eli kahvin pullalla ja serkku otti oluen. Hiilihydraatit kohdalleen.

Automatka Hettaan meni joutuisasti ja siellä meitä tosiaan odotti lämmitetty rantasauna ja herkullinen illallinen. Kaupasta noukimme muutamat sihijuomat ja rentouduimme saunassa ja virkistäydyimme Ounasjärvessä. Kyllä tuntui elämä makoisalta.

Perjantaina oli kotiinpaluun aika ja noin 12 tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Joensuuhun.

Arvio reitistä: Hetta-Pallas on maineensa veroinen tunturivaellusreitti, sillä näköalat ovat huikeat ja nousua ja laskua on kiitettävästi. Autiotupaverkosto on ihan omaa luokkaansa ja ymmärrän täysin miten reitti on yksi suosituimmista: retkeily on tehty helpoksi. Reitti on selkeä ja eksymisen vaaraa ei ole. Autiotupiin on helppo majoittua ja valmistaa niissä ruokaa.

Olin tyytyväinen ajankohtavalintaamme, joka tuli osittain pakottaen omien lomien mukaisesti, mutta se osoittautui hyväksi. Pelkäsin ennakkoon suurta ihmismassaa, mutta nyt saimme vaeltaa suht rauhassa. Keli oli hieman oikukas, mutta toi retkeen oman luonteen ja paljon oppia. Mitään vika-arvioita emme onneksi tehneet vaikka ukkoskuuro hieman yllättikin.

Hetta-Pallas on yhden kerran vaellusreitti eli samaan tapaan tuskin tulen sitä vaeltamaan. Talvivaellus voi tulla kysymykseen ja miksei rivakkatahtisempi polkujuoksuvaellus, mutta en usko että perinteisellä vaellustyylillä reitti mitään superelämyksiä toista kertaa antaisi.

Kiitos Anna matkaseurasta, Ellu majapaikasta ja Paavontalon väki kyydeistä ja viimeisen illan hemmottelusta.




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Koskiseikkailu käsivarren erämaassa

Villitkin ideat voivat parhaimmissa tai pahimmissa tapauksissa toteutua, mikäli joku toinenkin pitää ideaa hyvänä ja pian voikin huomata suunnitelman olevan menossa kohti toteutusta päätä pahkaa. Luottoretkikaverini Ellu heitti viime syksynä idean, että lähdetään elokuussa laskemaan kumilautalla käsivarren erämaassa sijaitseva noin 100 kilometrin pituinen joki. Mikäpä jottei!

Faktat lyhyesti:
- retkikohteena Lätäsenon joki, lähtö Porojärveltä ja maali Markkinassa. Vesimatkaa kertyy 114 kilometriä, laskua yhteensä 253 m.
- väli Kilpisjärvi - Porojärvi taitetaan vesitasolla
- retkikunnan vahvuus: 4 hlö + kippari
- retkipäiviä 6

Ellu hoiti matkajärjestelyt pohjoisen päässä ja minä vastasin ruokahuollosta eli ruokalistan laadinnasta ja ruokien ostoista. Lisäksi retkikuntaamme liittyi Rane sekä hänen kaverinsa Jarmo. Vaikka kolme matkalaista oli käynyt aikanaan kumilauttakipparikurssin, tajusimme itsekin ettei moiselle retkelle lähdetä suinpäin olemattomilla taidoilla, joita oli kartoitettu lähinnä Pohjois-Karjalan koskissa. Saimme huijattua matkaamme paikallisen kumilauttakipparin, joten turvallisin mielin uskalsimme heittäytyä seikkailuun.

Kumilautan varusteineen (melat, kypärät, kuivasäkit) vuokrasimme Harrinivasta, josta myös kipparimme kidnapattiin mukaan. Meillä oli liivit ja muut retkeilyvarusteet omasta takaa mukana.

Sunnuntai: 1000 kilometriä autolla + 40 kilometriä lentäen

Sunnuntaiaamuna lähdimme matkaan Joensuusta samaan aikaan, kun bailukansa hiipi koteihinsa tai muihin yöpaikkoihin valomerkin jälkeen. Samassa kyydissä minun ja Ranen lisäkseni oli veljeni naisystävineen, jotka viettivät viikon Hetta-Kilpisjärvi -akselilla. Koskiseikkailuretkikunnan muut jäsenet olivat jo valmiiksi pohjoisessa. 

Kolmen kuljettajan ja kolmen pysähdyksen taktiikalla saavuimme Hettaan puoli kolmen maissa, siirsimme retkivarusteemme toiseen autoon ja jatkoimme pian matkaa Kilpisjärvelle kahdella autolla (Ellun ja Jarmon autot). Toinen auto jätettiin puolitiehen eli Markkinaan odottamaan perjantaista paluutamme ja toisella autolla päräytimme koko porukka Kilpikselle.

Kilpisjärvellä meitä odotti kipparimme Jouni ja tavaranlastaus vesitasoon. Purimme autosta omat romumme, säädimme varusteita ja koitimme olla apuna pakkaamisessa. Ensimmäinen lasti saatiin valmiiksi ja kyytiläisiksi pääsimme minä ja Ellu. Rane ja Jarmo tulisivat toisella kyydillä ja kippari Jouni mahdollisesti vasta seuraavana aamuna. 

Kyyti oli äärimmäisen tasainen ja miellyttävä ja oli mukava katsella Kilpisjärven kylää ja tuntureita ilmasta käsin. Porojärven lentokenttä tuli kuin varkain ja pian huomasimme olevamme kaksistaan keskellä erämaata. Aika siistiä!

Hetken ehdimme keskenämme fiilistellä, kunnes kuulimme lentokoneen äänen ja pian loput tavaramme ja miehistön jäsenemme saapuivat paikalle.

Laitoimme kodit kuntoon ja ruokaa tulille ja jo iltakymmenen maissa kömmimme majoitteisiin. Minä piipahdin vielä iltapesulla raikkaassa tunturijärvessä.

Sää: aurinkoinen, pieniä sadekuuroja, +20 astetta
Havainnot: ötököitä oli aika paljon

Maanantai: lautan talutusta

Aamutoimien jälkeen reipas joukkomme päätti olla oma-aloitteinen, tehdä vaikutuksen pian saapuvaan kippariimme ja aloittaa lautan täyttämisen. Vain kuullaksemme Jounin saavuttua, ettemme lähde sillä kyseisellä lautalla, jota pumppasimme. Mukana oli kaksi lauttaa, koska alkuperäinen tarkoitus oli liikahtaa kahdella aluksella, mutta kun yksi lähtijä joutui sairastumisen takia jättämään retken välistä, riitti yksi lautta meille hyvin.

Lautan täyttämiseen ja pakkailuun kului aikaa kiitettävän paljon, mutta viimein pääsimme kyytiin ja laitoimme melat heilumaan. Mukana oli myös perämoottori, joka joudutti menoamme huomattavasti ja sitä käytettiin pääasiassa suvantopätkillä. Ensimmäiset kilometrit olivat kuivia ja vähän väliä kävi käsky nousta lautasta kävelymieheksi. Talutimme lauttaa ja koitimme pysytellä pystyssä liukkailla kivillä.

Alkupätkä oli hidasta menoa ja se ei suoranaisesti nopeutunut, kun lauttaan tuli reikä. Törmäsimme paatilla mantereeseen ja juuri se teräväreunainen kivi sattui osumaan lauttaan. Se olikin lounastauon paikka.














Kun lautta oli paikattu, mahat täynnä joulupuuroa, ensimmäiset siimat sotkettu ja vieheet hävitetty, oli aika jatkaa matkaa. Meno oli leppoisaa ja lautan työntäminen ja vetäminen jatkui aina vaan. Vesisateen ja ukkosen uhka oli päällä, joten alkuillasta päätimme leiriytyä. Ehdimme laittaa teltat pystyyn, käydä uimassa ja syödä juuri ennen kuin alkoi jyrisemään. Kuuro kesti ehkä puolisen tuntia, jonka jälkeen taivaalle ilmestyi upein näkemäni sateenkaari.

Kalamiehet kiirehtivät uittamaan siimojaan ja minäkin kaivoin oman onkeni esiin. Aikani heittelin rannalta, kunnes hyppäsin lauttaamme, joka johdatti meidät kosken toiselle puolelle. Lainasin Ellun virveliä, tein kaksi epäonnistunutta heittoa rannalle, mutta kolmannella vapa alkoi heilumaan erikoisesti. Sain tsägällä retkeni ensimmäisen ja itse asiassa myös viimeisen sintin.

Nautimme kalasaalista ja Jounin kätköistä löytymää poronkylkeä iltapalaksi, minkä jälkeen vetäydyimme yöpuulle.

Sää: epävakainen + 17, illalla ukkoskuuro
Havainnot: ötököitä, Jussi-sammakko

Tiistai: kivikoista koskiin

Tiistaiaamuna heräsin rankkasateeseen, jonka innoittamana nousin hakemaan pihalla kuivamassa olleet vaatteeni telttaan. Tuskin maltoin odottaa, että sain pukea täysin litimärät rytkyt niskaani, mutta vielä painoin hetkeksi pään tyynyyn ja otin tirsat. Kun kuuro kuulosti menneen ohi, nousimme ylös ja aloitimme aamutoimet.

Keittovuoroja ei retkikunnassamme jaettu vaan hommien tekeminen meni luonnostaan: ensimmäisenä heränneet tekivät aamupalan ja lounas ja päivällinen valmistuivat yhteistuumin. Kuka ei osallistunut ruoanlaittoon tiskasi kipot ja kulhot. Joku teki tulet ja joku haki vedet.

Aamun lähtö sujui ismasen ensimmäistä aamua nopeammin ja aamupäivän tietämissä olimme valmiina jättämään leirimme. Alkumatkasta jatkoimme siitä mihin olimme edellispäivänä jääneet eli törmäilimme kiviin, jäimme niihin kiinni ja uitimme lauttaa ja välillä myös itsejämme, kun joenpohja petti jalan alta ja tallustelijat upposivat vyötäisiään myöten veteen.
Aamupäivän aikana ohitimme vaarallisen kohdan, jossa joki tekee 90 asteen kulman ja voisi työntää lautan miehistöineen suinpäin kohti kalliota aiheuttaen erinäisiä kaatumis- ja vaaratilanteita, maateitse ja uittamalla lautan vaarallisen kohdan ohitse. Turhia riskejä ei pidä ottaa ja sen tautta ammattitaitoisen ja koskia kuin avointa kirjaa lukevan kipparin mukanaolo oli äärimmäisen tärkeää. 

Ensimmäinen "the koski", jonka laskulinjat kävimme katsomassa etukäteen oli Pirunportti (luokka 4). Kypärät päähän ja kipparin ohjeita kuunnellen selvitimme ensimmäisen pätkän hienosti ja sykkeet nousivat hetkellisesti kutkutusta herättäviin lukemiin. Tätä lisää!

Innokkaat kalastajat olivat jälleen saaneet saalista ja lounaaksi olikin tarjolla nuotiossa kypsennettyä harjusta. Ei voi valittaa, kyllä maistui hyvältä.

Matkamme jatkui kalastellen, perämoottorin pörinää kuunnellen, kunnes saderintama saavutti meidät ja teimme suojan kevytpeitteestä lautan päälle. Urhoollinen kippari jäi istumaan sateeseen ja ohjaamaan alustamme. Kuuro ei kestänyt pitkään, mutta sen aikana olimme saapuneet Munnikurkkiolle. Munnikurkkiolla on aikanaan toiminut raja-asema, mutta nyt näimme pelkästään rakennusten rauniot. Lisää Munnikurkkiosta.

Sauna oli jätetty pystyyn ja siellä olikin saunomiset käynnissä, kun menimme tervehtimään muita matkalaisia. Löylyihin asti emme päässeet, kun päätimme jatkaa oman porukkamme kanssa vielä matkaa. Tutkimme aikamme Munnikurkkion laskua ja saimme kipparilta päätöksen, että koskea ei lasketa vaan liu´utetaan lautta köysien avulla ohi pahimman kohdan.

Köröttelimme perämoottorin avustuksella aina Hirvasvuopion autiotuvalle asti, vaikka aurinko lakkasi lämmittämästä aikoja sitten. Mukavaa oli istua paatin kyydissä ja nauttia illan hämärtymisestä. Ei ollut kiire minnekään. Aikatauluttomuus kuvasi muutenkin hyvin retkipäiviämme: heräsimme kun heräsimme ja leiri pystytettiin siinä vaiheessa, kun se tuntui tarpeelliselta, lounas syötiin kun oli nälkä ja kalasteltiin aina kun siltä tuntui.

Hirvasvuopion autiotupa ammotti tyhjyyttään, kun parkkeerasimme aluksemme rantaan ja kömmimme tupaan. Illan kähmeessä kylmettynyt retkikuntalainen laittoi kamiinaan tulet ja lämmitti itsensä lisäksi myös tuvan lämpimäksi. Liian lämpimäksi, vaikka saimme samoilla lämmöillä tehtyä myös hernekeiton valmiiksi. Minun ja Ellun tarkoituksena oli edellisöiden tapaan nukkua teltassa, sillä Hirvasvuopion tupaan pääsi ötököitä, jotka eivät ole mukavia yökumppaneita. Vesitiivis pakkaus oli kuitenkin imaissut jonkun kosken sisäänsä ja telttamme oli läpimärkä. Ripustimme majoitteen kuivumaan ja menimme sisään valitsemaan nukkumapaikat. Yhtälö oli jo siinä vaiheessa huono = liian kuuma tupa -> ei voi nukkua makuupussissa = sisällä sääskiä = ei voi nukkua makuupussin ulkopuolella. Yön tuloksena oli noin tunnin verran unenomaista pyöriskelyä.

Sää: epävakainen, pääasiassa aurinkoa
Havainnot: ötököitä, kalastajia

Keskiviikkoa: leppoisaa kalastelua

Keskiviikkoaamu oli aurinkoinen ja kolmen kahvikuksallisen jälkeen olokin tuntui heränneeltä. Päivästä muodostui äärimmäisen leppoisa: kalastelimme ja ohessa laskimme alas koskia, toiset saivat saalista toiset ei, lounaaksi syötiin tuoreesta harjuksesta tehtyä kalakeittoa, seurasimme jättilohien pomppimista koskista, mutta koukkuun ne eivät tarttuneet, nautimme auringosta ja fiilistelimme.

Leiriin saavuimme hyvissä ajoin ja ensimmäisenä jälleen kerran laitoimme teltat pystyyn, jonka jälkeen saisi keskittyä muuhun puuhasteluun. Yllättäen Ranen ja Jarmon teltta oli kadonnut. Siinä selvittelimme tavararöykkiötä aikamme, kunnes he ykskantaan totesivat sen jääneen edelliseen leiriin, vaikka se tuntui kaikista todella oudolta, sillä leiri oli tarkistettu lähtiessämme olleen tyhjä.

Lopputuloksena Jouni luopui omasta teltastaan ja värkkäili itselleen kevytpeitteestä ja harsokankaasta omintakaisen majoitteen. Kipparin on uhrauduttava.

Ellu ja minä kävimme uimassa virkistävässä vedessä, jonka jälkeen söimme ja vietimme leppoisaa leirielämää. Tyhjensimme ruoka- ja juomapakkiemme sisältöjä ihan vain seuraavaa päivää varten, jolloin tiedossa oli tavaroiden kantamista. Vanhimmat lähtivät nukkumaan auringon laskeuduttua, mutta nuorisojoukko jäi tulistelemaan ja rupattelemaan yömyöhään asti. Huonomminkin olisivat asiat voineet olla.

Sää: lämmintä ja aurinkoa
Havainnot: merikotka, ötököitä

Torstai: Isokurkkio




Kun lähtee hieman varttuneempien matkatovereiden kanssa retkellä, niin pitää muistaa, että heitä pitää hieman vahtia. Muisti pätkii ja tavarat häviävät. Milloin etsitään silmälaseja ja milloin aurinkorasvaa. Edellisiltana kadoksissa ollut telttakin voi löytyä seuraavana aamuna, kun tarkkaan katsoo. Sieltä samasta paikasta, missä oli kadoksissa ollut halsteri ja roskapussi.

Torstai oli jännä päivä. Silloin oli vuorossa Isokurkkion lasku. Näin oli suunniteltu.

Homman nimi oli seuraava: lautta parkkiin Isokurkkion autiotuvan luo ja siitä kävellen tutkimaan koskea, joka oli noin 1,5 kilometrin mittainen. Käppäilimme kosken kuohujen sävyttämää maisemaa ja ihastelimme koskea. Samalla sydän löi pari ylimääräistä iskua, kun pieni jännitys iski päälle.

Jouni tarkkaili koskea rauhallisesti ja kävimme läpi laskusuunnitelman. Se kuulosti hyvältä, aikomuksemme oli laskea koko koski alas.

Palasimme lautalle ja menimme pitämään lounastaukoa ja -lepoa, jonka jälkeen kannoimme suurimman osan tavaroistamme kosken alapäähän, seuraavan yön leiripaikkaan. Matkaa oli noin 1,5 kilometriä ja se olikin koko reissun fyysisin suoritus. Tarkoituksena oli tehdä vielä toinen reissu, mutta jälleen kerran ukonilma oli tuloillaan ja meidän piti toimia. Kiinnitimme loput tavarat tiukasti lauttaan kiinni, laitoimme kypärät päähän ja lähdimme etenemään. Pysäytimme paatin vielä kertaalleen ja hyppäsimme kiville kertaamaan laskulinjat. Isojen kivien vasemmalta puolelta. Vähemmän nauratti tuossa vaiheessa, mutta jännitys oli mukava tunne. Luotto ryhmään ja kippariin oli sataprosenttinen.

Kun lautta lähti liikkeelle ei sen jälkeen kestänyt pitkään, kun olimme jo kosken alapäässä. Maksimissaan pariin minuuttiin sisältyi hurjia koskenkuohuja, melan heilutusta, ohjeita ja huutoa, pysähtyminen viimeiseen stoppariin kipparin tekemänä källinä ja siitä pois pääseminen. Oli hienoa! Lautasta kuului pelkkää ilohuutoa ja naurua, kun rantauduimme leiripaikkaan. Adrenaliiniryöpyt olivat valtavat. Lasku Isokurkkiosta oli yksi siisteimmistä tekemistäni jutuista.

Kun innostus hieman laantui, niin maltoimme tehdä iltapuuhat ja alkaa laittaa ruokaa: pannulla paistui tuoreet tatit sipulin kera, lisäksi nautimme savustettua poroa. Kyllä kelpasi.

Oli mukava kammeta telttaan ja kuunnella kosken kohinaa ja vaipua uneen.

Sää: aurinkoinen
Havainnot: erittäin hyvissä fiiliksissä olevia melojia Isokurkkion luona noin klo 18.

Perjantai: liplattelua Markkinaan

Retken viimeinen aamupala nautittiin auringonpaisteessa ja siitä oli mukava aloittaa viimeinen etappi kohti Markkinaa. Vähäkurkkion lasku ei tuntunut enää missään edellispäivän jälkeen ja viimeiset 19 kilometriä olivat perämoottoriköröttelyä aina Markkinaan asti.


Perillä Markkinassa purimme ja tyhjensimme lautan ja pakkasimme kamat Jarmon autoon ja Harrinivan pikkubussiin ja lähdimme kohti Kilpisjärveä. Reissu oli heitetty eikä siitä jäänyt mitään muuta kuin positiivista hehkutettavaa ja muisteltavaa. 

Lopuksi

Lätäsenon jokiretki oli huikea alusta loppuun. Vesitasokyyti Porojärvelle ja siitä kumilautalla Markkinaan oli semmoinen yhdistelmä, mitä en koskeen osannut edes kuvitella tekeväni. Suuri kiitos kuuluu Ellulle, joka pohjoisen päässä hoiti järjestelyt. Samoin kiitokset Harrinivalle ja loistokippari-Jounille! Ilman ammattitaitoista ja paikallista kipparia ei moiselle reissulle olisi ollut mitään asiaa.